Tietoja minusta

Oma kuva
Teacher, activist, interested in energy technology, climate change, environmental issues and global security.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Yhdysvaltain suurimman ydinvoimayhtiön pari viikkoa sitten eläkkeelle jäänyt toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja pitää ydinvoimaa taloudellisesti kannattamattomana verrattuna muihin energiantuotantomuotoihin

USA:n johtavan ydinenergiayhtiön Exelonin juuri eläkkeelle jäänyt toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja John Rowe kertoi äskettäin järjestetyssä asiantuntijatilaisuudessa pitävänsä ydinvoimaa taloudellisesti kannattamattomana vaihtoehtona nyt ja näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa, jos sitä verrataan kilpaileviin energiamuotoihin, mm uusiutuviin energialähteisiin, maakaasuun ja hiileen. Ydinvoiman toivottoman pitkä investointien takaisinmaksuaika on myös hänen mielestään suuri miinus ja epävarmuustekijä.

Suomen päättäjät ja energiateollisuus ovat kaksikymmentä vuotta jäljessä kannattavuuslaskelmissa. Jos nyt suunnitellaan uutta ydinvoimaa, pitäisi sen kustannusvaikutuksia miettiä kymmenestä viiteenkymmeneen vuotta tästä eteenpäin, eikä tuijottaa tämän päivän energian tuotantokustannuksia. Useimmat arviot pitävät jo tuuli-, aurinko-, aalto- ja bioenergiaa lähitulevaisuudessa halvempana kuin ydinvoimaa, jonka kustannuksia Fukushiman onnettomuuden esilletuomat laitoksiin tarvittavat lisäturvallisuusinvestoinnit ja mahdolliset onnettomuuskustannusvastuut nostavat dramaattisesti.

Rowen haastattelu - linkki - FORBES: http://www.forbes.com/sites/jeffmcmahon/2012/03/29/exelons-nuclear-guy-no-new-nukes/


SUOMESSA YKSI VIHREIDEN NOKKAMIEHISTÄ, OSMO SOININVAARA, KUULUTTAA YDINVOIMAN KANNATTAJIEN HYVÄKSYMISTÄ PUOLUEESEEN.
Millähän vuosikymmenellä Soininvaara oikein elää? Onneksi vihreiden johdossa on ihmisiä, jotka tuntevat vastuunsa energia-asioissa. Nostan korkealle hattua ympäristöministeri Ville Niinistölle, joka pitää puheenjohtajana maltillisesti, mutta määrätietoisesti ydinvoimakriittisen kannan, eikä sorru äänien kalasteluun, kuten Soininvaara.

Vai olisiko Soininvaaran tarkoitus haalia vihreiden joukkoon vihertymään ydinvoiman puolustajia, joiden keskustelun tiedollinen ja älyllinen taso on valitettavasti entisen Neuvostoliiton kommunistisen puolueen rivijäsenen puoluejuhlapuheen tasolla energia-asioista puhuttaessa, ainakin mikäli on uskomista Soininvaaran blogin alareunan yleisökeskusteluun vuosi sitten, juuri Fukushiman onnettomuuden jälkeen: http://www.soininvaara.fi/2011/03/12/4260/

JPS

tiistai 6. maaliskuuta 2012

SOLARWINDPRONET -SUOMI ALOITTAA ASIANTUNTIJAHAASTATTELUSARJAN: ENSIMMÄISENA VUOROSSA YDINFYYSIKKO, KEKSIJÄ - ERIKOISTUTKIJA MATTI NURMIA

Muutaman päivän kuluttua tulee täyteen vuosi Japanin suuresta maanjäristyksestä, tsunamista ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuudesta. Samaan aikaan aurinkoa tutkivat satelliitit havaitsevat auringon toiminnan voimistuvan rajusti pitkän hiljaiselon jälkeen ja X1-luokan aurinkopurkauksen lähettävän hiukkasmyrskyn - onneksi tällä kertaa maapallomme ohitse. Mutta jo tällä kuluvalla viikolla vakavien geomagneettisten aurinkomyrskyjen todennäköisyys pohjoisella pallonpuoliskolla on kasvanut luokkaan 30-40 % lähimman kahden seuraavan vuorokauden aikana (lähde: SpaceWeather.com:  http://spaceweather.com/ ) Ja mikä tahansa toteutunut voimakas aurinkomyrsky voi käynnistää meille kohtalokkaan tapahtumasarjan, johon alla olevassa Matti Nurmian haastattelussakin viitataan.



Kansainvälisesti tunnettu ydinfyysikko, keksijä - erikoistutkija Matti Nurmia antoi ystävällisesti haastattelun SOLARWINPRONETille viime lokakuussa. Oheisen linkin kautta voitte tutustua tämän avarakatseisen senioritiedemiehen ajatuksiin energiakysymyksistä: (SOLARWINDPRONET/CREATOR'S FINGERPRINTS) http://www.creatorsfingerprints.com.kummi.net/Matti_Nurmia_Interview 


JPS