Tietoja minusta

Oma kuva
Teacher, activist, interested in energy technology, climate change, environmental issues and global security.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

TITANIC JA YDINVOIMALAT

Titanicin uppoamisen 100-vuotismuistopäivää vietettiin 15.4.2012. Monissa lehdissä ja televisio-ohjelmissa käytiin läpi tätä koko maailmaa järkyttänyttä öistä murhenäytelmää, jossa 1500 matkustajaa loistoristeilijän 2200 mukana olleesta menehtyi jäiseen mereen laivan upotessa.


Laivan kapteenin kerrotaan legendan mukaan sanoneen, ettei edes Jumala voisi upottaa tätä laivaa. Pelastusveneitä oli varattu vain osalle matkustajista, koska laivan oletettiin olevan uppoamaton ja ne veivät liikaa tilaa luksuslaivan kannelta. Uusimpien tutkimusten mukaan laivan hiiliruumassa paloi koko matkan ajan, joten kapteeni pyrki ajamaan täyttä vauhtia määräsatamaan, jossa palo saataisiin sammutettua - laivan oma palokunta ei siihen pystynyt. Aikalaistietojen mukaan hiilisäiliön teräslevyt olivat hehkuneet punaisina palon kuumuudesta - jokainen metallien jalostusta ja käsittelyä vähänkään opiskellut tietää, mitä punahehku merkitsee karkaistulle teräkselle ja sen lujuudelle. Ehkä siinä oli myös yksi osasyy siihen, miksi laiva vaurioitui niin vakavasti törmättyään jäävuoreen. Kuitenkin onnettomuuden muodostaneet palaset koostuivat inhimillisistä virhearvioinneista, taloudellisista paineista (säästöistä väärissä kohteissa), vaikeista luonnonoloista ja epärealistisista ennakko-oletuksista.

Katsoessani erästä turmasta kertovaa elokuvaa, samoin kuin uutisvälähdyksiä muistopurjehduksesta, mieleeni nousi vahvana vertauskohta nykyhetkeen. Nykyajan Titaniceja rakennetaan vuosikymmen. Ne sisältävät kaiken mahdollisen turvatekniikan ja epäilykin niiden mahdollisista turvallisuuspuutteista lähentelee jo pyhäinhäväistystä. Säälivää hymähtelyä ja älyllistä vähättelyä saa osakseen se, joka uskaltaa epäillä niiden järkevyyttä ja taloudellisuutta. Naiset ja vähemmän koulutetut keskimäärin määritellään ainoiksi, jotka pitävät niitä epäluotettavina. Heidän mielipiteitään ei kannata ottaa huomioon: koirat haukkuvat, mutta karavaani kulkee. Kehitys kehittyy, edistyksellä on hintansa, joka ollaan valmiita ilomielin maksamaan.

Harrisburg, Chernobyl ja viimeksi Fukushima kertovat mistä näissä nykyajan Titaniceissa pohjimmiltaan on kyse. Ydinvoimala ei voi räjähtää. Näin Titanicien suunnittelijat ja kannattajat jokaisessa kansanomaisessa ja tieteellisessä artikkelissa vakuuttavat. Kuitenkin jo kaksi kertaa ydinvoimala on räjähtänyt: Chernobylin teräsbetoniset kattorakenteet lensivät kilometrin korkeuteen aamuyön tunteina, kun silloisen Neuvostoliiton turvallisuustilastoja esimerkillisesti johtaneen voimalan käyttöpäällikkö suoritti tärkeää, mutta uhkarohkeaa turvallisuustestiä: hän halusi testata miten laitoksen reaktoria voidaan ohjata siinä todennäköisessä tilanteessa, että ulkoinen sähkönsyöttö laitokselle äkkiä katkeaa. Tilanne, jota käyttöohjeisiin ei oltu ilmeisesti edes kaavailtu. Juuri kyseinen tilanne - laitoksen black out - aiheutti myös Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden, ja voi tuhota minkä tahansa käytössä olevista ydinvoimaloista.

Siis reaktorin katto lensi kilometriin - minkä voimasta? Monet asiantuntuijat ovat sekä räjähdyksen voiman ja syntyneiden radioisotooppien suhteista päätelleet, että Chernobylissa tapahtui hidastettu, vajavainen lämpöydinräjähdys tai raju ydinkriittisyysjäjähdys. Siis ydinvoimala räjähti miltei kuin atomipommi. Mutta todellinen superydinräjähdyksen vaarakin oli todellinen. Neuvostoliiton silloisten ydinasejoukkojen tutkija, ydinfyysikko Vassili Nesterenko, joka kutsuttiin silloisen NL:n presidentin Michail Gorbatshovin toimesta reaktorionnettomuuden pelastustöihin asiantuntijaksi, kertoi ydinaseasiantuntijoiden laskeneen, että jos osakin sulaneesta  reaktorisydämestä (1400 kg uraani-grafiittiseosta riittäisi) putoaa viimeisten betonikerrosten läpi kellaritilaan, joka on täynnä sammutusvettä, voi se yhdessä grafiitinjäämien kanssa aiheuttaa superydinräjähdyksen, jonka voima olisi 3-5 Megatonnia. Minsk 320 kilometrin päässä olisi tuhoutunut ja tuhansia ihmisiä kuollut muutamien tuntien sisällä. Eurooppa olisi suurelta osaltaan muuttunut asuinkelvottomaksi. (Jos haluat tutustua miten Nesterenko ja Gorbatshov asiasta kertovat, katso tämä reilu viiden minuutin englanninkielinen YouTube -video - Discovery-Channel- Battle of Chernobyl: http://www.youtube.com/watch?v=CLRxtdJqpWY&feature=related )

Toinen Titanic-ydinfyysikkojen ja -insinöörien "mahdoton" ydinräjähdys ydinvoimalassa tapahtui viime maaliskuussa Fukushiman kolmosrektorissa.
Linkki: YouTube -video räjähdyksestä: http://www.youtube.com/watch?v=7naSc81WSqA

Virallisesti vetyräjähdyksen nimellä kulkeva räjähdys on herättänyt useiden alan asiantuntijoiden mielenkiinnon, koska se poikkeaa niin suuresti edellispäivien vetyräjähdyksistä. Videokuvista voidaan laskea sienimäisen räjähdyspilven lähtönopeus ja korkeus, kun käytetään reaktorirakennuksia mittatikkuna ja videon aikajanaa mittarina. Useat asiantuntijat ovat todenneet, että kyseessä on ääntä nopeampi räjähdyspilvi, joka kohoaa n 300 metrin korkeuteen, jonne myös betonisia reaktorin suojarakennuksen kappaleita sinkoaa. Lisäksi ydinpolttoainepellettejä löytyi jopa kahden mailin päästä reaktorista - lähtönopeus täytyy olla reilusti ääntä nopeampi, jotta polttoainepelletit lentävät niin pitkälle. Vetyräjähdys ei kuitenkaan koskaan ole ääntä nopeampi, joten se on suljettu pois laskuista ainoana räjähdystyyppinä. On epäilty käytetyn MOX-plutonium-uraani -polttoaineen säiliössä vetyräjähdyksen alulle panemaa rajua ydinkriittisyyttä tai pientä ydinräjähdystä. Jotkin tutkijoista epäilevät reaktorisydämen putoamisen paineastian läpi veteen aiheuttaneen ydinkriittisyys-höyryräjähdyksen. Kuitenkin varmaa on se, että mahdoton tapahtui - ydinvoimala räjähti jälleen! Uhrien määrää ei tosin vielä tiedetä: ainakin uraania , plutoniumin isotooppeja ja americumia levisi runsain määrin laajalle alueelle, vaikka "Titanicin" rakentajat, rahoittajat ja kannattajat yrittävätkin estää laskeuman tarkan tutkimisen.

Linkki: Japanilainen JNES -ydinturvaorganisaation insinööri Setsuo Fujivara kertoo Fukushima 3-reaktorissa kyseessä olleen ydinräjähdyksen - EX-SKF:
http://ex-skf.blogspot.com/2011/12/japanese-engineer-there-was-nuclear.html

Titanicia ja ydivoimaa yhdistävät hyvin monet tekijät. Jo aiemmin mainitsemani lista Titanicin tuhoon johtaneista osatekijöistä käy hyvin myös ydinvoimaonnettomuuksien analyysiin: ihmisten virheet, väärät ennakkoasenteet, säästöt turvallisuuskysymyksissä, yllättävät (mutta ennakoitavissa olevat) luonnonolot ja suoranainen piittamattomuus ja turvallisuusimagon jääräpäinen ylläpito faktoista huolimatta on tappava yhdistelmä.

Uusin Titanic maassamme on vasta rakenteilla - sydänsiepparilla varustettu, täysin digitaalisesti ohjattu tietokoneajan luomus - maailman suurin, turvallisin ja taloudellisin ydinvoimala - OLKILUOTO 3. (Tosin huhu kertoo erään aliurakoijan kertoneen, että kun laitos joskus otetaan käyttöön, hän aikoo matkustaa mahdollisimman kauaksi.)

Ja jatkoa seurannee - FENNOVOIMAN lostoristeilijää ollaan jo tilaamassa, vaikka ei ole tietoa mihin jätteet aikanaan laitetaan - mutta se on sitten sen ajan murhe, luvat on jo taskussa!

*  *  *

Ydinvoimasta ja Titanicista on kirjoitettu äskettäin useitakin ansiokkaita pohdintoja, tässä linkit pariin niistä:

The Japan Times vertasi pääkirjoitusartikkelissan Titanicia ja Japanin ydinkatastrofia: http://www.japantimes.co.jp/text/ed20120415a1.html

Japan Timesin artikkelia ja ydinteollisuuden suhdetta Titanic-draamaan arvioi ansiokkaasti tunnettu journalisti, professori Karl Grossman blogissaan : http://karlgrossman.blogspot.com/

Suosittelen!

Aurinkoenergistä kevättä kaikille lukijoilleni toivottaen:

JPS

tiistai 10. huhtikuuta 2012

JAPANILLA SALAINEN YDINASEOHJELMA VERHOTTUNA YDINVOIMAN RAUHANOMAISEEN KÄYTTÖÖN - MAAN HALLUSSA ENEMMÄN YDINASEPLUTONIUMIA KUIN KIINALLA, PAKISTANILLA JA INTIALLA YHTEENSÄ?

Amerikkalaisen tutkivan journalistin mukaan Japanilla oli laaja ja pitkäkestoinen ydinaseohjelma, joka juonsi juurensa jo aikaan ennen toista maailmansotaa ja sisälsi mitä todennäköisemmin myös salaisen ydinkokeen toisen maailmansodan loppuvaiheessa. "Rauhanomainen" ydinenergiaohjelma peitti alleen laajamittaisen aseplutoniumin tuotannon.

Miten ydinhyökkäyksen kokenut maa voi luoda ydinasevalmiuden omilta kansalaisiltaan ja maailmalta salassa ja kerätä laajemman ydinmateriaalivaraston kuin maailman suurin valtio Kiina? Tuntuu epäuskottavalta, mutta kun lukee aihepiiriin ilmeisen hyvin perehtyneen tutkivan journalistin Joseph Trenton artikkelin, ei voi muuta kuin ihmetellen pyöritellä päätään: palaset tuntuvat loksahtavan liiankin hyvin kohdalleen.

Linkki - Joseph Trento National Security News Service: http://www.dcbureau.org/201204097128/national-security-news-service/united-states-circumvented-laws-to-help-japan-accumulate-tons-of-plutonium.html

Japani on kekseliäiden, ahkerien ja itsetietoisten ihmisten maa, jolla on pitkä, rikas ja värikäs historia. Pitkästä sulkeutuneisuudestaan huolimatta tämä kapea, hieman kuunsirpin muotoinen ja nykyisin varsin tiheään asuttu saarivaltio on tunnettu kaikkialla maailmassa modernista teknologiasta sekä kohtuuhintaisista, mutta huolella tehdyistä ja kestävistä tuotteista.

Japanin kunnianhimoinen ydinvoimaohjelma on nähty pyrkimyksenä vähentää huipputeknologiaan nojaavan maan riippuvuutta tuontienergiasta, mitä se suureksi osaksi onkin. Toisen maailmansodan motiiviksi Japanin kohdalla onkin mainittu juuri huoli energian saatavuudesta: hyökkäyksellä Yhdysvaltoja vastaan ja miehityspolitiikalla pyrittiin varmistamaan pääsy käsiksi öljy- ja energiavarantoihin.

Toinen korkean tekniikan alue, jossa Japani on kunnostautunut herättäen maailmalla lähinnä ihastusta ja kateutta on avaruusteknologia. Omien satelliittien laukaiseminen ja kansainvälisiin avaruusohjelmiin osallistuminen on nähty lähinnä luonnollisena maailman teknologiajohtajalle - harva on kysynyt samaa, mitä Iranilta tai Pohjois-Korealta kysytään - tähtääkö maa ohjusteknologian kehittämiseen.

Olen eri lähteitä tutkittuani useaan otteeseen kysynyt blogeissani onko Japanilla ollut salainen ydinaseohjelma, johon maan ydinvoimariippuvuus perustuu (esim: http://solarwindpronet-suomi.blogspot.com/2012/02/fukushima-daichin-kakkosreaktori-kuumuu.html  ja  http://solarwindpronet-suomi.blogspot.com/2011/12/japani-ja-iaea-keskustelevat-suurista.html ) ja viitannut keskeisen syyn ydinvoiman käyttöön olevan ydinaseiden valmistaminen http://solarwindpronet.blogspot.com/2011/12/is-usa-today-as-democratic-and-open-as.html .

Kuitenkin luettuani Trenton tuoreen artikkelin olin aikalailla ällikällä lyöty, kuten uskon useimpien muidenkin kirjoituksen lukevien olevan. Japani suoritti ilmeisesti salaisen ydinkokeen toisen maailmansodan loppuvaiheessa - vain pommiplutoniumin vähäinen määrä esti Japania saamasta oman ydinaseensa käyttövalmiiksi sotarintamalle. Japani oli raportin mukaan pyytänyt luhistumassa olevalta Natsi-Saksalta plutoniumia. Noin puolentoista kilon plutoniumerää Japaniin kuljettanut saksalaissukellusvene onnistuttiin kuitenkin kaappaamaan amerikkalaisten toimesta ja plutonium päätyi Manhattan-projektiin USA:n hyödyksi ja lopulta japanilaisten omaan niskaan.

Japanin sentrifugit tuhottin amerikkalaismiehittäjien toimesta sodan lopuksi, mutta tietotaito jäi saarivaltion käsiin. Kiinan räjäyttäessä omat ydinpomminsa ja Korean tilanteen heikennyttyä merkittävästi amerikan sotilaspoliittinen johto teki omat johtopäätöksensä antaa Japanin kehittää itsestään vastapaino Kiinan lisääntyvälle vaikutusvallalle. Niinpä amerikkalaiset atomivoimayritykset alkoivat mrkkinoida tuotteitaan Japaniin ja maiden tiivis ydinvoimayhteistyö käynnistettiin osana "Atomit rauhan puolesta" -kampanjaa. Vuosien varrella USA:n viranomaiset antoivat japanilaisille luvan tutustua salaisimpiinkin ydintuotantolaitoksiinsa, joiden tarkoitus ei ollut suinkaan pelkästään rauhanomainen. Virallisesti Japani kehitti ydinpolttoaineen kierrätystä suunnittelemalla muissa länsimaissa epäonnistunutta hyötörektoriteknologiaa. Tämä reaktorityyppi, jonka turvallisuusongelmat ovat yleisesti tiedossa, kehittää toimiessaan käytetystä ydinpolttoaineesta plutoniumia, jota voidaan vuorostaan käyttää ydinreaktorin polttoaineena - tai siitä voidaan valmistaa suoraan ydinpommeja. Japanilla tällaista suoraan pommikelpoista plutoniumia olisi artikkelin mukaan koossa n. 70 tonnia (70 000 kg - vertailun vuoksi  Nagasakin ydinpommissa oli plutoniumia 6,2 kg, josta 1kg fissioitui räjähdyksessä - lähde Wikipedia http://en.wikipedia.org/wiki/Fat_Man ). Tämä 70 tonnia on siis enemmän kuin Kiinalla, Intialla ja Pakistanilla arvioidaan olevan asekelpoista plutoniumia yhteensä!

Japanilaiset ilmeisesti päättelivät hävityn sodan jälkeen realistisesti, että oma apu, paras apu ja varassa vara parempi. Kansalle ei ydinasehankkeista juuri kannattanut hiiskua, se kun oli kokenut kahdesti ydinasehyökkäyksen kauhut. Maailman oli käytännössä mahdoton uskoa, että ydinpommihyökkäyksen kohde, joka virallisesti irtisanoutui ydinaseista, salaisesti kehittelisi niitä itse. Japani oli kuitenkin omituisesti puolustanut Iranin oikeutta kehittää ydiaseita niin halutessaan - tämä siis vuosia sitten, kun japanilaiset tekivät ydinyhteistyötä iranilaisten kanssa.

Trento kertoo artikkelissaan kuinka japanilaiset hyödynsivät kuuluotainohjelmansa ohjustestinä ja hankkivat neuvostoliiton romahdettua monikärkiohjusten rakentamis-know how:ta venäläisiltä. Ydinvoimanvastaisia mielenosoittajia apinan tasolla oleviksi Fukushiman jälkipyykissä luonnehtinut Tokion kuvernööri Shintaro Ishihara oli julkisesti Brittiläiselle Indipendent-lehdelle kolme päivää ennen Fukushiman onnettomuutta antamassaan lausunnossa (http://www.independent.co.uk/news/world/asia/japan-must-develop-nuclear-weapons-warns-tokyo-governor-2235186.html ) ilmoittanut Japanin pystyvän kehittämään ydinaseen vuoden sisällä. Tämä antaisi hänen mukaansa Japanille uskottavuutta koko maailman, mutta etenkin sen ydinaseilla varustettujen naapurimaiden silmissä.

Mieleeni tulee väistämättä oman valtiojohtomme raju halu ajaa uusia ydinvoimaloita Suomeen. Onko jossain salaisessa alitajunnan piilolokerossa armeijan ja hallituksen ja valtion virkamiesten mielen syvyyksissä se kutkuttava tietoisuus, että MOX-polttoainetta hyödyntävän ydinreaktorin omistajamaalla on reaalinen mahdollisuus muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen ulottuvalla aikajaksolla kehittää oma ydinpelote tai vuoden parin kuluessa laaja ydinasearsenaali. Siis jos kansainvälinen tilanne kiristyy, niin ainahan voi Karhun naapurissakin arvioida tilanteen ja kansainväliset sopimukset uudelleen - vähän niin kuin Japanin malliin...

Tämä olisi hyvä tulla koko kansakunnan tietoisuuteen, kun päätöksiä ydinvoimasta tehdään. mutta kukahan sen kertoisi?

JPS

tiistai 3. huhtikuuta 2012

BOIKOTOI YDINVOIMAA OMISTAVIA JA TUKEVIA YRITYKSIÄ ALLEKIRJOITTAMALLA WEBADRESSI!

Voit vaikuttaa Suomen energiaratkaisuihin antamalla mielipiteesi kuulua talouden päättäjille! Mitä useampi kansalainen allekirjoittaa oheisen webadressin, sen selvemmäksi tulee elinkeinoelämälle mihin suuntaan pitäisi edetä. Euro on valitettavasti niissäkin piireissä paras puhemies. Jos jokin Fennovoiman, Teollisuuden Voiman, tai Fortumin osakasyritys alkaa menettää tuhansia tai kymmeniätuhansia asiakkaita ympäristötietoisille kilpailijoilleen voi se herättää positiivista ympäristöajattelua niissäkin yrityksissä. Näyttää pikaisesti katsoen vaikuttaneen ainakin Savon S-ryhmän kaupoissa ja mm. Jyväskylän Energian ratkaisuissa jättäytyä Fennovoiman ulkopuolelle.

Siis käväisepä kirjoittamassa nimesi, jos olet yhtään huolissasi ydinvoiman rakentamisesta. Kävin juuri vaihtamassa sähkösopimuksemme pienelle vaasalaisyritykselle (Kraft&Kulturille), joka löytyi adressisivustolta, koska he sitoutuvat ostamaan ja myymään vain tuuli- ja vesivoimalla tuotettua sähköä. Vanha tuulienergiantoimittajani ESE putosi pois, koska on sekaantunut Fennovoiman omistajaksi, samoin mökkisähköyhtiömme Vattenfall, kolmanneksen ydinvoimasähköllään. Sähköni hinta muuten putosi! (Ei, en saa provikkaa Kraft&Kulturilta, kannatan vain periaatteesta!)

Tässäpä linkki:
http://www.adressit.com/ydinvoimaboikotti

Aurinkoenergistä kevättä!

JPS

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Fukushiman prefektuurin cesium-laskeuma kohonnut koko ajan ja on nyt 10-kertainen viime syyskuuhun verrattuna

Huolimatta siitä, että Suomen ydinteknouskovaiset päättäjät ja talousmiehet kumartavat syvään olkiluodon ja hanhikiven temppelien säteilyjumalille ja uskonnollisia kiistoja lietsovalle jumalhaudalleen, onkalon peruskalliopyhätölle, kaukaisen Japanin asukkaat joutuvat toteamaan kyseisen epäjumalan vihan syttyneen heihin yhä kiihtyvällä raivolla.


Fukushima - Futaban radioaktiivisen Cesiumin laskeuma on koko ajan lisääntynyt ollen nyt noin kymmenkertainen verrattuna viime syyskuuhun vasta julkaistujen virallisten laskeumatietojen perusteella eli helmikuun 2012 laskeuma oli 33.300 MBq/km2, kun se viime syyskuussa oli "vain" 3.520 MBq/km2. Se on myös liki kaksinkertainen verrattuna viime vuoden kesäkuuhun, 15.250 MBq/km2, jolloin reaktorit vielä höyrysivät ja savusivat näkyvästi.

Linkki (engl.) - ENENEWS:  http://enenews.com/new-fukushima-monthly-fallout-10-times-higher-last-september

Fukushiman onnettomuus ei vielä ole ohi ja niinkuin tunnettu ydinvoimainsinööri Arnie Gundersen totesi SolarIMG:n podcastissa: " Se ei häviä mihinkään, aivan kuin jossain kauhuelokuvassa, jossa olento aina vain nousee haudastaan. Kun sinulla on lastenlapsia, he vielä purkavat Fukushimaa" (onnettomuusreaktoreja). (Suomennus allekirjoittaneen).

Linkki- ENENEWS-SolarIMG podcast: http://enenews.com/nuclear-expert-fukushima-daiichi-like-horror-movie-creature-keeps-coming-grave-going-away-video


Muutos parempaan NRC: n valvontapolitiikassa? San Onofren ydinvoimalan kaksi reaktoria toistaiseksi uudelleenkäynnistyskieltoon NRC:n päätöksellä.

Syöpyneet höyrygeneraattorien putket suuri turvallisuusriski. Muutamat paikallisviranomaiset vaativat voimalan sulkemista turvallisuussyistä. Paikalliset asukkaat ja työntekijät huolissaan laitoksen turvallisuudesta. Liittovaltion valvontaviranomaisen antama käyttöönottokielto ennenkuulumattoman voimakas toimenpide. Aikaisemmin ydinvoimayhtiöt usein jättäneet NRC:n huomautukset huomioimatta. Onko linja oikeutetusti tiukkenemassa.
Videolinkki(engl.) - ENENEWS - FOX 5 San Diego: http://enenews.com/fox-san-diego-unprecedented-san-onofre-forbidden-reopening-weve-really-never-feds-drastic-step-locals-stunned-alarmed-video

JPS