Tietoja minusta

Oma kuva
Teacher, activist, interested in energy technology, climate change, environmental issues and global security.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Vuodenvaihteen uutismietteitä

Parempaa vuotta 2013 kaikille Solarwindpronet- Suomen lukijoille!

Pitkähkön joulutauon jälkeen on aika kerätä yhteen vuodenvaihteen energiauutisantia pika-analyysiin.

Ensimmäisenä aloitetaan huonoista uutisista:

Koiramme, pieni, mutta pippurinen jack russel -terrieri osaisi uskoakseni tehdä yhtä järkeviä energiapäätöksiä kuin Japanin uusi hallitus. Perustelen asiaa sillä, että pikku-terrieri ei pelkää naapurien (vertaa Kiina) ampumia isojakaan ilotulitusraketteja, vaan menee äristen kohti muka ajamaan häiritsijät tiehensä.
Japanin uusi konservatiivihallitus vellihousuilee rikkoen edellisen hallituksen lupauksen ydinvoimasta luopumisesta suunnittelemalla uusia ydinvoimaloita, vanhojen käynnistämistä ja plutoniumin jalostushankkeen jatkamista (=ydinaseen hankkimista ison naapurin pelottelemiseksi). Koiramme taas kunnioittaa ja rakastaa kaikkia laumamme jäseniä. Sitä ei Japanin hallitus tee omilleen vaan viis veisaa kansan enemmistön mielipiteestä ja edusta. Jännityksen tahallinen ja tarkoituksellinen kiristäminen Aasiassa on nyt todella vastuutonta ja lyhytnäköistä politiikkaa. Näyttää siltä, että Japanissa on unohdettu jo toisen maailmansodan opetukset ja oikein etsitään kolmatta. Tuskin Kiinassakaan on unohdettu japanilaisten miehitysintoa ja taannoista isottelua.

http://solarwindpronet-suomi.blogspot.fi/2012/04/japanilla-salainen-ydinaseohjelma.html

Nyt olisi aika hyödyntää historiallinen sukupolvenvaihdos Kiinan ja Pohjois-Korean johdossa. Epäluulo ja pahan ajattelu naapureista on huono ulkopolitiikan veturi nykymaailmassa. Itsekäs, muut mitätöivä politiikka on aina lopulta tuhoontuomittu. Parhaat tulokset saavutetaan win-win -konseptilla. Etsitään molempien maiden tarpeet ja vahvuudet ja pyritään sovittamaan ne yhteen niin, että määräysvalta omiin asioihin säilyy kohtuullisessa määrin molemmilla, mutta joustavuus ja yhtenevien etujen tavoittelu saa molempien taloudet ja yhteiskunnat kukoistamaan.

Uusiutuva energia ja tehokas kierrätys, ekologinen rakentaminen ja yhdyskuntasuunnittelu, siinäpä olisi muutamia yhteistyöalueita, joissa Japanilta ja Kiinalta ei vahvuuksia puuttuisi. Ja Pohjois-Korean kansa ei varmasti olisi pahoillaan maan uudistamisesta ekologisesti kestävällä, kiinalais-japanilaisella tekniikalla. Biologiseen viljelyyn perustuva elintarviketuotannon uudistus ei olisi maalle pahitteeksi, ja tämäkin on Japanilaisten vahvaa aluetta. Eikä varmasti huonompi asia olisi, vaikka mukana olisi muutamia Euroopan maita, kuten vaikkapa uusiutuvan energian veturi Saksa ja piskuinen Suomi, jolta myös innovaatioita ja osaamista löytyisi.

*     *     *


Suomessa aletaan hiljalleen professoritasollakin myöntää, että uusien ydinvoimaloiden rakentelu ja haikailu on taloudellista järjettömyyttä. Viimeksi (12.1.2013) Hesarissa Aalto -Yliopiston teknillisen fysiikan professori Peter Lund arveli Suomen energiapolitiikan jääneen menneisyyden vangiksi, kun energiavalinnat on tehty suuryritysten ja hallituksen neuvotteluissa eikä demokraattisessa päätöskoneistossa ja raskas teollisuus on määrännyt energiapolitiikan tahtilajin. Globalisaatio ja vapaat markkinat vaativat Lundin mukaan kuitenkin nyt muutosta aiemmin harjoitettuun energiapolitiikkaan.

Lund arvelee artikkelissa, että Fennovoiman reaktori ja Olkiluoto-4 jäävät rakentamatta. Ydinvoima on nyt vain niin huono sijoitus. Tuulivoimaakin saadaan Lundin mukaan yhtä halvalla eikä sijoittajien tarvitse odottaa tuottoja 15-20 vuotta. Se mitä Lund jättää sanomatta on se, että Olkiluoto-3 kaltaisten voimaloiden investointien takaisinmaksua pitää odottaa 60 vuotta, eikä silloinkaan saa välttämättä rahojaan takaisin.

http://solarwindpronet-suomi.blogspot.fi/2012/12/kissa-poydalle-ydinvoimahankkeiden.html

Lund ehdottaa, että vanhat ydinvoimalat, "kultamunat" kannattaa ajaa loppuun, joka häämöttää hänen mukaansa vasta vuosina 2031-2033. Tässä kohden olen Lundin kanssa täysin eri mieltä. Jokainen uusi käyttövuosi tuo tuntuvan lisäriskin vanhenevien ydinvoimaloiden turvallisuudelle. Kaikkia ydinvoimalan kriiittisiä järjestelmiä ei voi huoltaa tai uusia takuuvarman turvallisiksi (esimerkiksi reaktorien paineastiat ja primääripiirin putkistot), vaan ne muodostavat vuosi vuodelta kasvavan riskin, joka voi realisoitua esimerkiksi laitoksen häiriötilanteessa (pikasulku- hätäjäähdytys, putkirikko, sähkökatko jne), jolloin rakenne joutuu alttiiksi äkilliselle normaalista poikkeavalle mekaaniselle rasitukselle tai lämpötilavaihtelulle. Seuraukset ovat tuttuja Fukushimasta.

http://solarwindpronet-suomi.blogspot.fi/2012/12/espanjan-vanhin-ydinreaktori-poistetaan.html

Japanilaisetkin ovat huolissaan ikääntyvien voimaloidensa kestävyydestä. Vanhenevia voimaloita suljetaan kiihtyvään tahtiin maailmalla, vaikka niillä olisi lupavuosia vielä kosolti jäljellä. Eivät kannata taloudellisesti. Kun tuulivoima, aurinkosähkö ja edullinen vesivoima saavat eurooppalaisen sähköpörssin energian hinnan putoamaan kesäisin melkein nollaan, ei siinä auta vanhat ydinvoimalatkaan. Suomalaisetkin ydinvoimayhtiötkin ovat jo itkeneet toiminnan ajoittaista kannattamattomuutta mm. juuri halvan tuulisähkön vuoksi. Nyt on muutoksen aika. Kun venäläinen sähkökin on liian kallista Suomeen ostettavaksi, täytyy kysyä missä mennään. Verkkoyhtiöt valmistautuvat jo sähkön myyntiin Suomesta Venäjälle - eduskunnan täytyy vain varmistaa, ettei mikään "energiataantumuksellinen" piiri valmistele Suomesta ydinvoiman "halpatuotantoaluetta" kymmenen vuoden takaiset tuotantokustannusluvut mielessään. Uusiutuvaa energiaa saa kyllä myydä kaikissa muodoissaan - tuotantovälineistä lopputuotteeseen - se on puhtaasti Suomen etu.


Alkanut vuosi tuo vastauksia moniin kysymyksiin energiapolitiikan suunnasta maailmanlaajuisesti kuten myös kotimarkkinoilla. Toivottavasti puhtaan, uusiutuvan energian tuotantojärjestelmien suunnittelun ja valmistamisen, samoin kuin niiden ylläpidon positiivinen vaikutus työllisyyteen tulee yhä useammalle talousjohtajalle ja poliitikolle tutuksi, maan korkein johto mukaanlukien. Tasavallan presidentti Sauli Niinistön nauttimaa kansansuosiota voisi pitää asiassa hyvänä enteenä, sillä kansan suhtautuminen uusiutuvaan energiaan on pohjimmiltaan hyvin myönteistä ja ihmiset ovat valmiita vaihtamaan energiantuotantomme työllistävään ja turvalliseen luontoa säästävään puhtaaseen teknologiaan. Suurin ongelma asiassa on jälkeenjäänyt asiallinen tiedottaminen uusimmista sovelluksista ja niiden tuomista mahdollisuuksista, ja poliitikkojen sekä raskaan teollisuuden hidas syttyminen muutokseen. Mielipideilmaston tuuletukseen olisi nyt hyvä saada vetoapua korkeimmalta kansalliselta tasolta. Vireä yritystoiminta ja vientivetoisuus, globaali asiantuntijajohtajuus olisi taas suomalaisten ulottuvilla. Siitä hyvänä esimerkkinä toimii Pohjoismaiden suurin, Vaasan seudun energiaklusteri, joka on luonut 10 000 työpaikaa alueelle vuosikymmenessä ja tähtää työpaikkojen määrän kaksinkertaistamiseen 20 000 vuoteen 2020 mennessä.
http://www.energyvaasa.fi/yleista

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan poliittisen johtomme seuraavia siirtoja.

Henkilökohtaisesti olen tekemässä merkittävää siirtoa uusiutuvaan energiaan ja suurempaan energiaomavaraisuuteen kahdenkymmenenkolmen yhteismaksimiteholtaan 5,5 kW aurinkosähköpanelin ja uuden aurinkosähköä hyödyntävän ilmalämpöpumpun asentamisen myötä. Siinä riittää haastetta tavalliselle omakotitaloasukille, varsinkin, kun tuottamaani ylijäämäsähköä en saa myytyä verkkoon, ainakaan järkevään hintaan. Suomessa on unohdettu miltei kokonaan pienaurinkovoimaloiden mahdollisuudet ja tukijärjestelmät, vaikka oikein kohdennetuilla subventioilla tuntuva osa Suomenkin sähköstä voitaisiin tuottaa aurinkopaneleilla. (Muuten jos 100 000 kotia tai yritystä Suomessa asentaisi tuon 5,5 kW aurinkopanelitehon, valuisi verkkoon aurinkoisina päivinä  korvaavaa sähköä jopa 550 MW, eli suunnilleen yhden Loviisan ydinreaktorin tuottama määrä.)

JPS

tiistai 18. joulukuuta 2012

Espanjan vanhin ydinreaktori poistetaan käytöstä kannattamattomana voimayhtiön konkurssin välttämiseksi




Espanjan vanhin ydinreaktori Nuclenorin omistama Garona on tullut taloudellisen tiensä päähän. Uuden energiaveron ja 120 miljoonan euron investointitarpeiden myötä omistajayhtiölleen tappiolliseksi muuttunut reaktori ajetaan alas, jottei sähköyhtiö ajautuisi konkurssiin. Uusi vero oli viimeinen niitti ydinvoimalan sarkofagiin.

LINKKI (engl.) - ENFORMABLE: http://enformable.com/2012/12/spain-shuts-down-oldest-nuclear-reactor/

Näyttää siltä, että Yhdysvaltalaisen Dominionin  päätös lakkauttaa ja purkaa juuri kymmenien vuosien jatkolisenssin saanut ydinvoimalansa kannattamattomana oli lähtölaukaus maailmanlaajuiselle dominopalikoiden ketjulle, jossa kaatuu vanhoja ja uusia ydinreaktoreja taloudelliseen tappiosysäykseen. (Linkki engl.):  http://solarwindpronet.blogspot.fi/2012/10/the-dominion-effect.html 

Espanjalaisen jälkeen tulilinjalla ovat Suomen uudet velkasammot Olkiluoto 3-4 ja Hanhikivi-1. Niiden kaatumista odotellessa tyydyn kirjaamaan ulkomaiden pyllähteleviä voimalavanhuksia. Täytyy vain toivoa, että mikään ikääntyvistä voimaloista ei kerkeä tehdä fukushimoja ennen eläköitymistään - riski kasvaa joka päivä suuremmaksi paineastiateräksen ja putkistojen haurastuessa neutronisäteilyn pommituksessa.


Onkalon kapselit voivat kestää ehjinä vain tuhat vuotta
eikä sataatuhatta, kuten ydinteollisuus lupailee.
(Kuva: Jukka Seppälä/Creator's Fingerprints)
Ei mene hyvin Onkalollakaan. He ovat laskeneet kaiken kuparikapselien varaan sunnitellessaan ydinjätteen loppusijoitusta 100 000 vuodeksi. Ja nyt ruotsalaiset korroosiotutkijat sanovat kapselien kestävän vain 1000 vuotta, ennen kuin ne syöpyvät puhki. Yllättävää kyllä STUKkin on aktivoitunut ja vaatii lisäselvityksiä Posivalta perehdyttyään ruotsalaistutkimuksiin, joista eivät löytäneet oleellisia virheitä. Myös kuparikapseleita ympäröivän bentoniittisaven reagointi pohjaveteen tai jääkausiin ja niiden aikana esiintyviin rajuihin maanjäristyksiin vaatii STUKin mielestä lisäpohdintaa. Hyvä näin! Nyt STUK tekee sitä, mitä sen pitääkin. Pysykää jämäkkänä ja vaatikaa parasta mahdollista suojaustasoa - pois kaikenlainen kiire. Suljetaan mieluummin vanhat voimalat, ettei jätettä kerry enää lisää ja ei anneta uusille käyttölupaa. Ydinjätekysymys on rahaa suurempi asia. Se on hoidettava kerralla aukottomasti. Se voi viedä vielä vuosikymmeniä, mutta jos uutta jätettä ei tehdä, meillä on aikaa. Ei tehdä tässä talvivaaroja.

LINKIT - YLE:
http://yle.fi/uutiset/ydinjatteen_loppusijoitus_ajautumassa_vaikeuksiin/6421859

http://areena.yle.fi/tv/1740835

LINKKI (engl./ruots.) - STRALSAKERHETSMYDIGHETEN: http://www.stralsakerhetsmyndigheten.se/Global/Publikationer/Rapport/Technical%20Note/2012/SSM-Rapport-2012-17.pdf


JPS

perjantai 14. joulukuuta 2012

Kissa pöydälle: ydinvoimahankkeiden kannattavuus uudelleen puntariin


Uudet ydinvoimalat, kuten tämä Olkiluoto-3 tai Fennovoiman Hanhikivi-1,  tulevat olemaan tappiotahkoja, jotka eivät tuota niihin sijoitettua pääomaa takaisin teknisen käyttöikänsä aikana, mikäli suunnitteluvaiheessa tehtyihin kannattavuuslaskelmiin ja uusimpiin sähkön hintakehitysennusteisiin on uskomista (Kuva Jukka Seppälä/Creator's Fingerprints)

Suomessa on vallinnut syvä hiljaisuus käynnissä olevien Olkiluoto-3 ja suunniteltujen Olkiluoto-4 sekä Fennovoiman Hanhikivi-1  ydinvoimalahankkeiden taloudellisen kannattavuuden ympärillä. Kaikki ilmeisesti olettavat edelleen, että ydinvoima on tietysti halvinta, varminta ja kannattavinta sähköenergiaa, mitä ajatella saattaa. Tähän tulokseen tuli myös vuonna 2009 julkaistu Lappeenrannan Teknillisen Yliopiston opinnäytetyö, jossa vertailtiin ydinvoiman ja muiden sähköenergian tuotantomuotojen kustannuksia ja kannattavuutta. Työn oli tehnyt Essi Ahonen ja se oli otsikoitu: "Ydinvoimahankkeet Suomessa Nuclear Projects in Finland" .

LINKKI - DORIA: http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/45095/nbnfi-fe200905151457.pdf?sequence=3

Raportissa todettiin ydinvoiman tulevan halvemmaksi kuin muut energialähteet ja olevan kilpailukykyistä kaikin puolin. Mutta kun lukee tarkemmin mistä energiatuotannon kustannukset muodostuvat, kiinnittyy huomio ydinvoiman kohdalla kannattavuuslaskelmaan, joka on tehty 40 vuoden taloudellisen käyttöiän perusteella. Jotta 1500 MW ydinvoimala, jonka pääomakuluiksi on laskettu n. 4,1 miljardia euroa, maksaisi siihen sijoitetun pääoman 40 vuodessa takaisin, tulisi sähköstä saatavan tuottajahinnan olla 35 euroa Megawattitunnille. Ikäviä kysymyksiä herää mielessäni, kun julkisuuteen on kerrottu Arevan toimesta Olkiluoto-3 ja Flamanvillen sisarreaktorien tulevan maksamaan vähintään 8,5 miljardia euroa (alkuperäisen kustannusarvion 3 miljardin euron sijasta). Kun tiedossa on myös kansainvälinen uusien reaktorien hintataso, joka liikkuu 6 - 8,5 miljardin euron paikkeilla tuonkokoisten reaktorien osalla, on myös Fennovoiman hanke pudonnut kannattavuuskerhon ulkopuolelle.

LINKKI - KAUPPALEHTI: http://www.kauppalehti.fi/etusivu/olkiluoto+kolmonen+maksaa+8,5+miljardia/201212321921

Ja jotta asiat eivät olisi liian yksinkertaisia kuolevalle teollisuudenalalle, asiantuntijat povaavat Pohjoismaiden sähkömarkkinoille rajua ylituotantoa lähivuosina - ja sen mukana sähkön hinnan romahtamista. Mikäli Olkiluoto-3 joskus valmistuu ja käynnistetään, se tulee rakentamaan itselleen sarkofagia Eurajoelle yhdessä tuulivoimapuistojen ja runsaan vesivoiman kanssa. Sähkön hinnan on arvioitu putoavan ensi vuoden lopulla, 50% todennäköisyydellä, jopa 20 euroon megawattitunnilta, ja ensi vuoden keskihinnankin 34 euroon. Ja sitten tulevaisuudennäkymät: vuoteen 2018 mennessä sähkön keskihinta Pohjoismaissa tulee putoamaan 25 euroon megawattitunnilta.

LINKKI - TALOUSSANOMAT: http://www.taloussanomat.fi/energia/2012/10/02/pankki-sahkon-hinta-ensi-syksyna-vain-puolet-nykyisesta/201239038/12

Nyt jokainen voi tehdä nopeat laskelmat itse. Jos vuonna 2009 arvioitiin ydinvoimalan pääomakulujen muodostavan 20 euroa tuotetulle megawattitunnille 4,1 miljardin euron pääomakuluilla, mitä se on tänä päivänä, kun reaktorin pääomakulut ovat 6 - 8,5 miljardia euroa? Tutkimuksessa laskettiin 20 % nousun pääomakustannuksissa nostavan tuotetun sähkön hintaa "vain" 5 euroa / MWh. No sehän on karkeasti 32,5 - 45 euroa megawattitunnille pelkkiä pääomakustannuksia. Lisäksi tulevat polttoine-, käyttö-, huolto- ja purkukustannukset, sekä ydinjätteen loppusijoitus, jotka eivät välttämättä mahdu tutkimuksessa oletettuihin käyttökustannuksiin. Nämä muut kustannukset on arvioitu tutkimuksessa varovaisesti 15 euroksi tuotettua Megawattituntia kohden.

Siis Olkiluoto-3:n tuottama sähkö maksaisi nykytiedon mukaan n. 60 euroa/Megawattitunti. Ja sitä pitäisi myydä 25 eurolla Megawattitunti. Ei kuulosta minusta bisnekseltä. PERSNETTOAUTOMAATTI.

Linkki - KP24: http://www.kp24.fi/uutiset/lehtiteema/1480/316870/10/Yle-Pyh%C3%A4joen-ydinvoimala-voi-maksaa-Fennovoimalle-reilusti-ennakoitua-enemm%C3%A4n

Entä Fennovoiman uusi uljas voimalahanke sitten? Minimissään 6 miljardin pytty ei tule tuottamaan kassaan muuta kuin velkaa ja ydinjätettä. 47,5 euroa / MWh tuotantokustannukset ja 25 e / MWh myyntihinta takaa sen. Tämän tajusi E.ON ja vetäytyi viisaasti. Toivottavasti suomalaisetkin osakasyhtiöt älyävät laskea hieman ynnälaskua ja tehdä itsenäisiä päätöksiä. Se, että on jo menettänyt isoja summia hullunhankkeessa, ei saa sumentaa järkeä niin, että menettää edellisten lisäksi kymmenkertaisen määrän roikkumalla uppoavassa laivassa. Kallein vaihtoehto osakkaille tulee olemaan, jos voimala joskus ladataan polttoaineella ja käynnistetään. Ydinjätteeksi käynnistettäessä muuttuneen voimalan purkutyötkin kun maksavat sadoista miljoonista miljardeihin euroihin.

Yhdysvaltojen suurimman ydinvoimayhtiön EXELONin viime keväänä eläkkeelle jäänyt toimitusjohtaja John Rowe oli nähnyt kehityksen ja kertoi pari viikkoa eläkkeelle jäämisensä jälkeen pitämässään lehdistötilaisuudessa edeltäjänsä tilanneen suuren määrän ydinreaktoreja ympäristösyistä - edeltäjä oli sairastunut ja kuollut, reaktorit olivat tuottaneet sähköä vuosikymmeniä, mutta yhtiön kassaan ne eivät olleet siihen mennessä tuottaneet yhtään dollaria. Seniorijohtajan mielestä ydinvoima ei ole nyt eikä näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa taloudellisesti kannattava energiantuotantomuoto USA:n oloissa, jossa erityisesti kaasu, mutta myös hiili ja uusiutuva energiakin ovat halvempia.

LINKKI: http://solarwindpronet-suomi.blogspot.fi/2012/03/yhdysvaltain-suurimman-ydinvoimayhtion.html

LINKKI (engl.) - FORBES : http://www.forbes.com/sites/jeffmcmahon/2012/03/29/exelons-nuclear-guy-no-new-nukes/

Samansuuntaisia viestejä lähetti myös toisen suuren amerikkalaisen ydinvoimayhtiön GE:n johtaja Jeff Immelt taannoisessa haastattelussaan.

LINKKI (engl.) - ENENEWS: http://enenews.com/breaking-ceo-of-ge-says-nuclear-power-really-hard-to-defend-financially-at-some-point-really-economics-rule


Jos sähkön hinta laskee nyt ennustetulle 25 euroa / MWh tasolle se tarkoittaa käytännössä sitä, että yksikään uusi ydinvoimala ei tule maksamaan takaisin  siihen sijoitettuja euroja taloudellisen toimintaikänsä aikana, (40 v.) tai edes koko teknisen toimintaikänsä aikana (60 v.). Lisäksi näistä laskelmista puuttuu kokonaan onnettomuuksien aiheuttama kustannusriski, joka voi mitätöidä laitoksen ja aiheuttaa kymmenien tai satojen miljardien eurojen kustannukset vaikka jo laitoksen ensimmäisenä käyttövuonna. Esimerkiksi osittainenkin sydämensulamisonnettomuus voi laittaa laitoksen purkukuntoon ja maksaa kymmeniä miljardeja.

Mitä muuten maksaa 1600 MW ydinvoimalaa vastaavan vuosituotannon omaavan tuhannen 4,5 MW tuulivoimalan rakentaminen nykyisin? No se maksaa suunnilleen 5 miljardia euroa. Tämän on huomannut aikanaan Fennovoimaa itselleen halunnut Simon kuntakin ja tuulipuistohankkeet vauhdittavatkin kunnan taloutta oikein kunnolla. Linkin takana löytyy Simon kunnanjohtajan mietteitä asiasta.

LINKKI - SIMO: http://www.simo.fi/?g=kuntainfo&pid=730&cg=385

LINKKI  - YLE:
http://yle.fi/uutiset/ydinvoimakunta_simo_hullaantui_tuulesta/6046953

Mutta vakavampi asia sitten on, että ydinvoimaloiden kymmenen vuoden DDR-suunnitelmatalous-projektiaika uhkaa muitakin sähköntuotantomenetelmiä kannattavuusvajeella. Ydinvoimaloiden aiheuttama ylituotanto puree uusiutuvan energian hankkeidenkin kannattavuutta ja sekoittaa markkinat äkillisillä mammuttimuutoksilla. 1600 MW puolessa tunnissa verkkoon tai verkosta pois on aikamoinen muutos, varsinkin kun uutta "pysyvää" kapasiteettia tulee äkkiä tämän verran. Vaikka sähköä tuotetaankin tappiolla se painaa muiden tuottajien kannattavuuden alas romahduttamalla markkinahinnat. Ja se ei ole kenenkään etujen mukaista. Kymmenen vuotta sitten tehdyistä ydinvoimapoliittisista virheistä ei pitäisi maksaa koko kansakunnan ja energiateollisuuden. Valtio maksaa esimerkiksi tuulivoimalle syöttötariffijärjestelmällä markkinahinnan ja tuulisähkön tuottajille maksetun takuuhinnan välisen korvauksen, eli 12 vuoden ajan tuulivoiman tuottajien asema on varsin turvattu. Mutta väkisin dumpattu ydinsähkö lisää veronmaksajien taakkaa. Ilman uusia ydinvoimaloita takuuhinta säilyisi lähempänä markkinahintaa ja päästötön, turvallinen, ydinvoimaa edullisempi ekosähkö tulisi kansakunnan veronmaksajille halvemmaksi. Ja esimerkiksi aurinkosähkön tuotantoa mukahalpa ydinsähkö verottaa ylituotantonsa vaikutuksella tuntuvasti. Haluammeko todella tällaista energiapolitiikkaa?

JPS

torstai 6. joulukuuta 2012

USA:n ydinvoimaloissa reaktorisydämen sulamisonnettomuuden todennäköisyys 25% seuraavien 40 vuoden aikana - yksin tulvariskien vuoksi

Ranskan ydinvoimateollisuus - samoin kuin Yhdysvaltojenkin - kamppailee elämästä ja kuolemasta - Flamainvillen EPR, sisarlaitos tälle kuvassa näkyvälle Olkiluoto-3 reaktorille, karkoitti tärkeän osakkaan, italialaisen Enelin yli 5 miljardin euron kustannusarvioylityksellä (kuva: Jukka Seppälä/Creator's Fingerprints).


USA:ssa kuohuu ydinteollisuuden tulvakatastrofisoppa. Pari nimekästä ja kokenutta NRC:n, Yhdysvaltojen ydinvalvontaviranomaisen, senioriasiantuntijaa on painanut hätäjarrua NRC:n salattua kansalaisilta oleellista turvallisuustietoa patojen alapuolella jokilaaksoissa sijaitsevien ydinreaktoreiden onnettomuusriskeistä. Riskilaskelmat ovat perustuneet yhden ydinvoimayhtiön virheellisiin olettamiin, jotka on kopioitu koko ydinvoimateollisuuden perusolettamuksiksi. Niinpä uusien laskelmien mukaan kaikki muut riskit ylittävä onnettomuustodennäköisyys Fukushiman kaltaisten tapahtumien toistumiseen USA:ssa on arvioitu 25 % seuraavien neljänkymmenen vuoden aikana.

(Vrt. aikaisempi englanninkielinen blogikirjoitukseni aiheesta:  http://solarwindpronet.blogspot.fi/2012/09/just-in-nrc-cover-up-almost-100.html)

Jos joku suurista yläjuoksulla olevista padoista poikkeuksellisten sateiden, sääolojen tai muiden tekijöiden vuoksi pettää, merkitsee se usein kaikkien seuraavana alajuoksulla sijaitsevien ydinreaktorien tuhoutumista. NRC:n salatun raportin mukaan padon pettäessä todennäköisyys sydämensulamisonnettomuuteen on 100%, eli reaktorinsydämet sulavat varmuudella. Tätä tietoa ei kuitenkaan haluttu kansalaisten tietoon, vaan turvallisuusraporttien kyseinen osa julistettiin salaiseksi. Asiaa on tutkittu jo parinkymmenen vuoden ajan, voimayhtiöitä huomautettu ja vaadittu toimenpiteitä, mutta mitään ei ole tapahtunut. Ja nyt parin turvallisuus-/vastuuntuntoisen NRC-asiantuntijan mitta tuli täyteen ja he julkaisivat syksyllä tietonsa ja vaativat NRC:tä ja viranomaisia perehtymään asiaan. Kaikkiaan tulvavaara-alueilla on 34 ydinreaktoria.

HUFFINGTONPOST -lehti on julkaissut aineiston ja tuoreessa nettinumerossaan kirjoitti laajan asiaa koskevan artikkelin (engl.):
http://www.huffingtonpost.com/2012/12/04/nuclear-power-whistleblowers_n_2232108.html

Mitenkähän kuulostaa niin TALVIVAARALTA koko touhu. Yhdysvalloissa on alkanut jonkinlainen ydinteollisuuden pudotuspeli ja alan työntekijöiden työmotivaatio ja työmoraali on romahtanut. FBI tutkii jo joitakin voimaloilla tapahtuneita tapahtumasarjoja sisäisinä sabotaasiepäilyinä ja ydinvoimaloiden käyttöhenkilökuntaa on jäänyt kiinni mitä erilaisimmista rikoksista humalassa ajosta aseellisiin ryöstöihin.

Ydinteollisuuden kauhu Arnie Gundersen taas arvelee dominoefektin voimistuvan USA:n ydineollisuudessa - voimaloita tullaan sulkemaan, koska ne ovat taloudellisesti kannattamattomia.
LINKKI (engl.) - ENENEWS: http://enenews.com/gundersen-dominoes-starting-fall-quite-nuclear-plants-shutting-down-permanently-video 

(Vrt. taannoinen englanninkielinen blogikirjoitukseni: http://solarwindpronet.blogspot.fi/2012/10/the-dominion-effect.html )

Myös Ranskan ydinteollisuus on selvitystilassa. Jotkin analyytikot ovat jo ehättäneet arvioimaan, että vuorokaudessa teollisuuden näkymät romahtivat nollaan. Suomalaisen Olkiluoto-3 EPR -reaktorin sisarlaitoksen yksi päärakentajista, italialainen ENEL vetäytyi Ranskan voimalahankkeesta sen kannattamattomuuden vuoksi. Flamainvillen EPR:n kustannukset olivat kohonneet alkuperäisesta arvioidusta 3,3 miljardista eurosta 8,5 miljardiin ja tulevaisuudennäkymät ovat yhtiölle liian huonot.

LINKKI (engl.) - REUTERS: http://www.reuters.com/article/2012/12/04/enel-edf-idUSL5E8N4DIJ20121204 

JPS

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Chernobylin uusi miljarditeräskatos valmistautuu suojaamaan reaktorihylyn seuraavaksi sadaksi vuodeksi

Chernobylissä rakennetaan kuumeisesti uutta jättimäistä suojahallia teräksestä entisen rapistuvan teräsbetoniluomuksen päälle. Uuden hallin on tarkoitus kestää seuraavat 100 vuotta ja mahdollistaa päästöjen minimointi ja helpottaa polttoainejätteen keräämistä sitten, kun se tulee teknisesti mahdolliseksi. Halli on miljardiluokan kansainvälinen hanke ja sen rakentaminen on välttämätöntä, jotta vesi ja rapautuvat rakenteet eivät aiheuttaisi uutta massiivista radioaktiivista päästöä tulevaisuudessa.

LINKKI - YOUTUBE: http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=en3rQy0Hcq4

Japanilaiset seuraavat varmasti kiinnostuneena tämän projektin etenemistä - onhan heillä itsellään neljän reaktorin polttoaineet ja käytetyn polttoaineen altaat purettavana ja suojattavana sadoiksi vuosiksi. Kestää japanilaisarvioiden mukaan 40-50 vuotta, ennen kuin reaktorihylyistä päästään poistamaan sulanut polttoaine, mikäli se ylipäätään on mahdollista tai järkevää. Voi olla, että reaktorien alle, ympärille ja päälle on aikanaan rakennettava valtavat miljardien eurojen teräsbetonipanssarit ja asiaan voidaan palata sadan - tai satojen - vuosien jälkeen.

Ydinvoima on halpa ja turvallinen energialähde.

JPS

torstai 15. marraskuuta 2012

Matti Vanhasen menneen poliittisen talven vaarat

Ylen aamu-uutisissa tänään lainattiin entisen pääministerin Matti Vanhasen haastattelua, jossa hän varoitti suomalaisia menettämästä ulkomaisia investointeja Talvivaara-hässäkän seurauksena. Esimerkkinä hän pahoitteli saksalaisen energiahtiö E.ON:in vetäytymistä Fennovoima- hankkeesta. Selityksenä hän sanoi Ruotsin ja Tanskan markkinoiden olevan kannattavampia pitkän tähtäimen investoinneille.

LINKKI - YLE: http://yle.fi/uutiset/vanhanen_varoittaa_haatamasta_kaivosteollisuutta/6377094

Kyllä Vanhanen on nyt pudonnut pahemman kerran ajan virrasta. E.ON, kuten muutkin yhtiöt välttävät uusia ydinvoimainvestointeja kuin myrkkyä, KOSKA YDINVOIMAAN INVESTOIMINEN ON TÄYSIN TALOUDELLISESTI KANNATTAMATONTA. YDINVOIMAAN INVESTOIVAT NYKYISIN VAIN MAAT, JOTKA HALUAVAT VALMISTAA OMAN YDINASEEN TAI KASVATTAA YDINASEVARASTOJAAN JA SITÄ KAUTTA POLIITTISTA VOIMAANSA. Kirjoitin tämän isoilla kirjaimilla siksi, että se ei tunnu menevän ainakaan suomalaisten päättäjien tietoisuuteen, ei sitten niin millään.

http://solarwindpronet-suomi.blogspot.fi/2012/11/saksan-sahkomarkkinoita-sekoittaa-liian.html

http://solarwindpronet.blogspot.fi/2012/11/usa-is-trying-to-force-japan-remain.html

(Muuten Vanhasen kannattaisi tutustua Tanskan energiapoliittiseen suunnitelmaan - ei ydinvoimaloita, vaan 100% uusiutuvaan energiaan v 2050 mennessä. Jos E.ON ja muut investoijat menevät Tanskaan, se kertoo jotain...)
LINKKI (engl.) - RENEWABLEENERGYWORLD :  http://www.renewableenergyworld.com/rea/news/article/2012/03/a-true-all-of-the-above-energy-policy-denmark-affirms-commitment-to-100-renewable-energy-by-2050

LINKKI (engl.) - ENS: http://www.ens.dk/Documents/Netboghandel%20-%20publikationer/2011/Energy_Strategy_2050.pdf

http://solarwindpronet-suomi.blogspot.fi/2012/10/miksi-ydinvoima-ja-uusiutuvat.html

Talvivaarasta haaveiltiin rahasampoa ja ydinenergiaomavaraisuuden takaajaa (ehkä jotkin salaa ydinaseomavaraisuudenkin), mutta varmuudella siitä on tulossa pohjoisen neitseellisen luontomme raiskaaja ja hyväksikäyttäjä, joka otettuaan kaiken irti Suomi-neidosta jättää tämän haavoilla ja mustelmilla selviämään yksin tämän yksipuolisen "rakkauden" hedelmistä.

Suomen Lappi, Kainuu ja muut pohjoiset ja itäiset alueemme ovat kuuluisia luonnostaan ja niiden suurin rikkaus onkin siinä, että siellä vielä on niin paljon koskematonta, Luojan jäljiltä olevaa, jota ihminen ei ole kerennyt pilata. Se on myös alueen tulevaisuuden tae. Tässä maailmassa, jossa kohta on vaikea löytää mistään tuhoamatonta alkuperäistä luontoa, ihmiset tulevat jonottamaan kokeakseen sellaista, kunhan se heille oikealla tavalla tarjotaan. Siihen ei tarvita suurteollisuutta. Siihen tarvitaan sydäntä ja aivoja! Siihen tarvitaan kokonaisuuksien hahmottamista, ja sitä suomalaisilta talouden ja politiikan päättäjiltä puuttuu.

Ei tarvita paljon mielikuvitusta nähdä, millaiselta Pohjois-Suomi näyttää muutaman vuosikymmenen kuluttua, jos nämä markkinavoimien lobbarit saavat myyräntyönsä loppuun suoritettua. Voi käydä eteläisessä Afrikassa tai intiaanien mailla Pohjois-Amerikassa katsomassa miltä loppuun kalutut uraanikaivokset ja muut ylikansalliset kaivosalan hankkeet näyttävät. Raiskattu maa, oman onnensa nojaan jätetyt köyhät, syrjäytyneet pakotettuna elämään saastuneella alueella. USA:n metsäpaloissa oli suuri huoli uraanin leviämisestä metsäpalojen savun mukana ilmaan hylättyjen uraanikaivosten jätevuorten metsien ja entisten kaivosrakennusten palaessa. Toivemaailma!

Haluammeko me Lapin, jossa varoituskylteillä kielletään veden juominen purosta raskasmetallien tai uraanin vuoksi? Haluammeko me pohjoisen Suomen ihmisten identiteetin romahtamista hyväksikäytetyn siirtomaaväestön tasolle - eikö saamelaisten vuosisatoja kestänyt polkeminen riitä meille etelän lantalaisille? Haluammeko me ehdoin tahdoin tuhota tämän kauniin maan, joka on meille annettu? Meillä on vastuu.

Väittäisin, että jos kaikki ne kaivoshankkeet ja uraaninrikastuskaavailut, joita nyt on suunniteltu, menevät läpi ja toteutuvat, Suomi tulee olemaan yhtä huonossa kunnossa ympäristöltään kuin jos Neuvostoliitto olisi aikoinaan miehittänyt Suomen ja ottanut luonnonvaramme kaivosteollisuuskombinaattiensa mellastuskentäksi ja miljoonakanaloidensa ja sikaloidensa tuotantojalustaksi. Me kauhistelimme Petsamon ja Kuolan alueen nikkelikaivosten laajoja ympäristötuhoja - kuolemankenttiä, joilta nykyisin kuulema jo kannattaisi maastosta jalostaa maaperä nikkeliksi, niin suuret ovat pitoisuudet - olemme itse ja ihan vapaaehtoisesti tekemässä saman omalle maallemme. Suurpääoma ja yksipuoluejärjestelmä ovat molemmat samalla pelilaudalla syöden tavalliset maatiaiset suihinsa - tuloksena ympäristöjasenmukanamekaikkihäviää -patti.

Japanin opintomatka voisi antaa poliitikoillemme ja talouspäättäjillemme hukassa olevaa viisautta ja kokonaisuuksien hahmottamista sekä tilaisuuden katsoa peiliin (kuva: Jukka Seppälä/Creator's Fingerprints)

Suosittelen Matti Vanhaselle ja muille uraanikaivosteollisuuden puolesta liputtaville urheille poliitikoillemme ja talouspäättäjillemme opintomatkaa Japaniin. Siellä olisi muutama sata tuhat työpaikkaa tarjolla mielekästä työtä seuraavien viidenkymmenen vuoden ajaksi. Voisi sieltä tultuaan entistä voimakkaammalla rintaäänellä korostaa ydinvoiman ja uraanikaivosteollisuuden työllistävää vaikutusta. TEPCO (joka nyt on käytännössä Japanin valtion omistuksessa) tarjoaa riskinhallinta- ja turvallisuustyöpaikkoja arvostetun korkeateknologian alueelta: suojapuku päälle, naamari naamaan, säteilymittari rintapieleen, harja ja rikkalapio käteen ja puhdistamaan! TEPCO:lta alkavat miehet olla vähissä (juuri tulleen sisäpiiritiedon mukaan vain vähän yli puolet ilmoitetusta 8000 työntekijästä on enää puhdistustöissä, muilla on säteilymitta tullut täyteen jo aikoja sitten. 40-50 vuotta pitäisi jäähdyttää, purkaa ja putsata, mutta mistä miehet?).


On helppoa ottaa kansantalouteen ja ympäristöpolitiikkaan kantaa ottamatta samalla vastuuta seurauksista. Jos pilaamme Suomen ainutkertaisen luonnon, ei meille jää kerrassaan mitään, millä elää. Paitsi se iso tunkio; olisikin edes perinteinen 'paskatunkio' - sen voisi kompostoida tai myydä lannoitteeksi, mutta ei - tämä tunkio säteilee ja myrkyttää tuhansiksi vuosiksi tulevaisuutemme. Sinä päätät.

JPS

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Saksan sähkömarkkinoita sekoittaa liian halpa tuuli- ja aurinkovoima


Aurinkosähkö tulee halpenemaan ja on jo nyt kaikki kustannukset huomioiden ydinsähköä halvempaa. Kreetalla olisi optimaaliset olosuhteet uusille, jopa 41% hyötysuhteen omaaville saksalaisaurinkokennoille (kuva: Jukka Seppälä/Creator's Fingerprints)

Saksan uudistuvia sähkömarkkinoita sekoittaa liian halpa aurinko- ja tuulivoima. Saksa on siirtynyt sähköenergian viejäksi tuoreimman vuoden 2012 tilaston mukaan. Vielä vuonna 2011 Saksa oli sähkön nettotuoja, mutta tänä vuonna sähköä riitti vientiin 14,7 miljardia kilowattituntia, ja naapurimaat nauttivat halvasta, Saksasta virtaavasta tuulella, vesivoimalla ja auringolla tuotetusta energiasta sulkien omia kaasuvoimalaitoksiaan.

Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että liian halpa uusiutuva energia houkuttelee sulkemaan kaasu- ja muita varavoimaloita pysyvästi ja talviajan tyynten tai sateisten jaksojen sähköntarve pitää kuitenkin täyttää.

Niinikään saksalaiset eivät ratkea riemusta siitä tiedosta, että heidän naapurinsa Alankomaissa, Sveitsissä ja Itävallassa sulkevat omia konventionaalisia voimaloitaan ja ostavat heiltä ennätyshalpaa, ylitarjonnan bonussähköä viidellä - kuudella sentillä kilowattitunti, kun saksalaiset veronmaksajat ovat maksaneet verovaroista sille tuotantotukea 15 senttiä.

Uusiutuvan energian tuotannossa on vielä paljon kehitettävää - joustavampia tukijärjestelmiä, monipuolisempia ja kapasiteetiltaan suurempia älyverkkoja sekä tuotantovaihtelujen ja varavoiman tarkoituksenmukaista hallintaa.

LINKKI (engl.) - DW: http://www.dw.de/power-exports-peak-despite-nuclear-phase-out/a-16370444


Saksassa on myös kehitetty uudentyyppinen keskittäviin linsseihin perustuva aurinkokennoteknologia, joka tasaisissa aurinko-oloissa (esimerkiksi Kreetalla ja muualla Välimeren alueella) voi saavuttaa jopa 41 % hyötysuhteen tavanomaisten kennojen teoreettisen maksimin 33% sijasta.

LINKKI (engl.) - DW: http://www.dw.de/high-efficiency-solar-cell-grabs-top-prize/a-16276046

Halvat kiinalaiset valtion tukemat aurinkosähkökennot taas sekoittavat Saksan aurinkovoimatutkimusta ja markkinoita tutkimusta pääosin rahoittavien yritysten kamppaillessa laman ja kiinalaisen kilpailun kourissa. Aika näyttää, miten Saksa ja eurooppalainen aurinkopaneeliteollisuus selviävät Aasian puristuksessa.
LINKKI (engl.) - DW: http://www.dw.de/the-sun-may-be-setting-on-german-solar-research/a-16167838

Jos energian tuotannon kaikki kulut ja ympäristövahingot otetaan huomioon muuttuu kuva eri menetelmillä tuotetun energian hinnasta totaalisesti. Saksassa vasta tehty tutkimus pyrkii arvioimaan ympäristövaikutusten ja sähkön perustuotantokustannusten muodostaman kokonaishinnan eri tavoin tuotetulle sähkölle.

Kun kaikki tiedossa olevat ympäristöhaitat huomioidaan tulee hiilivoiman kokonaishinnaksi  n.15 snt/kWh

Tuulivoima maksaa saksalaistutkimuksen mukaan keskimäärin 7 snt/kWh

Aurinkovoiman kokonaiskustannukset ovat 10-18 snt/kWh.

Ydinvoima maksaa kaikki tekijät huomioiden vanhoissa, jo pääomakulunsa maksaneissa voimaloissa 13-36 snt/kWh ja uusissa voimaloissa 31-54snt/kWh. Ei ihme, ettei uusien ydinvoimaloiden tilaajia ole maailmalla jonoksi asti!

LINKKI (engl.) - DW: http://www.dw.de/calculating-the-true-cost-of-electricity/a-16235063

LINKKI (engl.) - REUTERS:

http://www.reuters.com/article/2011/02/16/usa-coal-study-idUSN1628366220110216

JPS