Tietoja minusta

Oma kuva
Teacher, activist, interested in energy technology, climate change, environmental issues and global security.

lauantai 23. tammikuuta 2016

Pakkaset ja tuulivoima - tämä jos mikä on energiapolitiikkaa!




Kun lukee viimepäivien lehtijuttuja ja SOME-kirjoituksia, ei voi olla törmäämättä väitteisiin, kuinka tuulivoima uhkaa maamme huoltovarmuutta monellakin tavalla. Ensiksikin se laskee tuettuna energiamuotona sähkön hintaa poistaen alalta hiili-ja lauhdevoimaloita, lämmön ja sähkön yhteistuotantokapasiteettia sekä viimeisimpänä tekee ydinvoimasta kannattamatonta. Kaiken kukkuraksi ydinpuolueen pahimmat tuulipelot kävivät toteen, kun kovimmilla pakkasilla tuuligeneraattorien yli tuhannen Megawatin yhdistetystä nimellistehosta vain muutama kymmentä megawattia oli kovimpien pakkasten aikaan saatavilla sähköverkkoon. Syynä ei ollut tällä kertaa ilmeisimmin pelkkä tuulen puute, vaan myös tuulimyllyjen pakkassuojaus - myllyt piti sulkea vaurioiden välttämiseksi.

Antituulivoimalobbarit hyökkäsivätkin täydellä rintamalla Eija-Riitta Korholaa myöten uhoten hirveää katastrofia, joka näin typerästä energiapolitiikasta seuraisi - nyt se on nähty!

Energiapolitiikkamme on kieltämättä usein sangen typerää. Myös silloin, kun on kyse tuulivoimasta. Valtio on varsin nihkeä lähtemään kyytipojaksi suomalaisille tuulivoimalayrityksille juuri siinä vaiheessa, kun referenssiä eniten tarvittaisiin - kun siirrytään prototyyppivaiheesta laajamittaisempaan tuotantoon. Ensimmäinen tuulipuisto on suuri riski tuulienergiayhtiöille ja ilman valtion takaamaa rahoitusta lupaavakin innovaatio voi kuihtua pääomien puutteeseen.

Meillä on vaasalainen tuuligeneraattorin valmistaja start-up vaiheessa vielä oleva Mervento, joka on kehittänyt tuulivoimalan, joka soveltuu merikäyttöön ja arktisiin oloihin kilpailijoitaan paremmin. Siinä, missä useimmat kilpailijat hyytyvät -25 pakkasasteessa, Merventon myllyt on suunniteltu toimimaan vielä -30 asteen pakkasessa, (voimalan sensorit luokitettu -40 asteen pakkaselle). http://www.mervento.com/www%20dokumentit/MerventoEsite1_2012.pdf  Jos valtiovalta olisi tajunnut ajoissa suomalaisinnovaatioon sisältyvän potentiaalin, voisi meillä olla nyt yritys, joka kasvaa kymmenessä vuodessa työllistämään jopa 6000 henkeä.  file:///E:/LADATTUJA%20NETTISIVUJA/insinoori-04-2013.pdf (s.20)

Mutta ilman riittävää taustatukea uusiutuvan energian yritysten on hyvin vaikeaa löytää osuuksia maailmanmarkkinoilta nykyisessä kovassa kilpailutilanteessa. Tarvitaan referenssiasiakkaita tuomaan näyttöjä tuotteen luotettavuudesta, taloudellisuudesta ja toimivuudesta. Vain riittävän laaja empiirinen materiaali voi vakuuttaa ostajan sijoituksensa järkevyydestä, huollon toimivuudesta ja varaosien saatavuudesta myös tulevaisuudessa. Tässä valitettavasti suuruuden ekonomia astuu voimakkaasti areenalle. Pienen start-upin tie on kivinen monikansallisten Vestasien ja Siemensien puristuksessa, vaikka teknologia olisi edistyneempää kuin kilpailijoilla.

Myös pienten start-upien markkinointiresurssit ovat vaatimattomia verrattuina noihin isoihin: sen voi todeta vierailemalla yritysten kotisivuilla http://www.mervento.com/In%20English/HOME/Default.aspx tai tsekkaamalla Facebook-profiilin  https://www.facebook.com/Mervento-338464482844960/info/?tab=page_info . Sivut laahaavat vuosia jäljessä, eikä yrityksen nykytilasta ole saatavilla päivitettyä tietoa.

Jo valtion tarjoama kädenojennus markkinointiapuna - esimerkiksi rahoittamalla kovan luokan IT-ammattilaisia hoitamaan yrityksen tunnettuus maailmalla - olisi varmasti tervetullut. Rahoitusta etsittäessä olisi usein tärkeintä saavuttaa ajoissa juuri ne oikeat kontaktit. Joskus tuntuu siltä, että olemme vuosikymmeniä jäljessä läntisestä naapuristamme markkinointiasioissa.

Jos siis meillä olisi puolet tuulipuistoistamme Merventon generaattoreilla, olisivat tuulivoiman tuotantoluvut paukkupakkasilla varmasti erinäköiset. Ainakin suurempi osa tuulivoiman tuista ohjautuisi takaisin kotimaan elinkeinoelämään. Ja satoja tai tuhansia suomalaisia saisi toimeentulonsa tuuligeneraattorien rakentamisesta. Ja ehkä Kanadan, pohjoisten USA:n osavaltioiden ja (tulevat) Venäjän arktisten alueiden tuulipuistot sekä pohjoinen Kiina varustettaisiin ainakin osaksi suomalaisilla tuuligeneraattoreilla. Ja se taas poikisi tuhansia työpaikkoja.


JPS



P.S. Kirjoittelin asiaa sivuten jo aiemmin englanninkielisessä energiablogissani: http://solarwindpronet.blogspot.fi/2014/08/mr-putin-and-mr-niinisto-world-is.html

P.P.S. Oheisena Fingridin tilasto Suomen tuulivoiman tuotannosta lähivuorokausilta. Tätä kirjoittaessani tuulivoimaa tuotettiin noin 300 MW teholla (kuva Fingrid http://www.fingrid.fi/fi/sahkomarkkinat/kulutus-ja-tuotanto/Sivut/Tuulivoima2.aspx ) :



Photos: Jukka Seppälä/C.F.

lauantai 8. elokuuta 2015

Onko Rosatom-Fennovoima -hanke tehnyt Suomesta valehtelijoiden valtion?

Suomen kansan seuratessa tragikoomista Fennovoima-Rosatom -ydinvoimahanketta on monen uutisia seuranneen mieleen varmaankin noussut sama kysymys: onko väkisin elvytetty hanke tehnyt maastamme valehtelijoiden tukikohdan?





Kansa on kyllä jo muissakin hankkeissa tottunut siihen, että poliitikot valehtelevat, suoraan tai välillisesti. Mutta kun johtavat ministerimme vaihtavat mielipidettä ja "ehdottomia takarajoja" kuin kyseessä olisi jokin tosi-TV-pudotuspeli, alkaa tavallista kansalaistakin jo kunnolla sapettaa. Kenenkä äänillä ja millä perusteilla tuollaiset henkilöt ovat eduskuntaan nousseet!




(Olli Rehn - ennen vaaleja: http://www.hs.fi/talous/a1411871355868?jako=f229aa2048dd4edbbca4d8da5c8eacf9&ref=tw-share   )



Entä sitten high tech -ydinvoimayhtiön tiedottajat ja toimitusjohtajat, jotka vaihtavat lausuntoa joka päivä kuin kylännaiset puseroa ennen juhliin lähtöä: mikä nyt sattuisi kuulijoita kulloinkin miellyttämään, - minkä väristä totuusmuotia tänään päälle!

(Fennovoiman puna-sini-valkoinen valhe: http://www.suomenmaa.fi/etusivu/7562407.html  )




Mutta kun viranomaisjohtajat kiertävät suoran kysymyksen tai vastaavat totuudenvastaisesti, alkaa herätä kysymys koko johtavan virkamieskuntamme tilasta.






(MTV:n videokooste mielenosoituksesta:  http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/live-klo-12-00-mtv-seuraa-fennovoiman-ydinvoimalahanketta-vastustavaa-mielenosoitusta/5252730   )

Olin seuraamassa, kuvaamassa ja videoimassa Helsingissä 6.8.2015 järjestettyä Fennovoima-hankkeen vastaista mielenosoitusta, jossa järjestäjinä oli useita ympäristöjärjestöja Suomesta ja Ruotsista. Rauhanomaisen mielenosoituksen tarkoituksena oli saada hallitus luopumaan rakennusluvan myöntämisestä Fennovoiman hankkeelle.




Mielenosoitus sujui hyvin, kunnes poliisit yhtäkkiä sitoivat ja pidättivät yhden mielenosoituksen musiikkiryhmän jäsenistä. Kun kysyin poliisioperaatiota johtavalta poliisiviranomaiselta pidätettiinkö  täällä joku bändinjohtajista vai mitä täällä tapahtui, hän vastasi: " Ei, ei tapahtunut mitään."



(Täällä voit kuunnella keskustelun Youtube-videolta -15s.  https://www.youtube.com/watch?v=RmwfH82jpIg&feature=youtu.be  )



Miksi operaatiota johtava poliisiviranomainen puhuu vaihtoehtoisen median edustajalle selvästi totuudesta poikkeavasti? Kuuluuko se oikeusvaltion periaatteisiin vai olemmeko siirtyneet post-Fennovoima -tiedotuskulttuuriin?





Onko tämä seuraava vaihe ydinvoima-plutoniumtalouden joukkojenhallinnassa?


















Ennustan valheeseen perustuvalle yhteiskunnalle romahdusta - ennemmin tai myöhemmin.

Nyt olisi Suomessa Energiaremontin lisäksi Totuudellisuusremontin aika!


JPS

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Hölmöläisten maa - missä se on?

Suomalaiset kansansadut kertovat hölmöläisistä, jotka kylässään tekevät kaiken väärin perustein, holmösti ja ilman syys-seuraus -suhteiden pienintäkään tuntemista.
Hyväntahtoinen ja viisas Matti naapurikylästä yrittää auttaa parhaansa mukaan ja pelastaa hölmölän kyläläiset milloin mistäkin pulasta.



Mutta onkohan näillä holmöläisillä oikeasti jossakin se kylä, kaupunki tai peräti kokonainen valtio, jossa he saavat toteuttaa ongelmia luovaa hulluuttaan sydämensä kyllyydestä? Tätä olen viime aikoina usein pohdiskellut. Joitakin vinkkejä näyttäisi todellakin löytyvän puoltamaan tällaisen Hölmölä -nimisen paikan olemassaoloa - vai mitä mieltä olette seuraavista luotettaviin medialähteisiin perustuvista hämmästyttävistä uutisista:




Erään demokraattiseksi itseään nimittävän (ilmeisesti kuitenkin tietyn tahon vasallivaltion) valtakunnan (jota kutsun tässä tarinassa Nevercleverlandiksi) kerrotaan kolmen päivän kuluttua ostavan kansan enemmistön tahdon vastaisesti, tappiolliseen hintaan energiaa tuottavan suuren riskin energiatuotantolaitoksen suurelta rajanaapuriltaan (kutsuttakon sitä vaikka Rosnukeunioniksi). Rosnukeunion järjesti juuri pari kuukautta sitten 80 000 miehen sotaharjoituksen, jossa harjoiteltiin sotilaslähteiden mukaan (YK:n mandaatilla demilitarisoidun) Nevercleverlandin saarialueen, maan pohjoisosan ja ystävällismielisten naapurimaiden miehitystä. Rosnukeunionin ydinasetuotannosta vastaava yhtiö taas saa energiantuotantolaitosalueen rauhanomaisesti haltuunsa sadaksi vuodeksi, jos energialaitoksen omistuspohjasta päästään sopuun 30.6.2015 mennessä.

http://yle.fi/uutiset/raportti_venaja_on_harjoitellut_ahvenanmaan_miehittamista/8103423

http://yle.fi/uutiset/kansanedustaja_halmeenpaa_ei_lisaaikaa_fennovoimalle/8100155

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/talousriski-varjostaa-ydinvoimaa/BLqasPmP

http://www.kaleva.fi/blogit/pohjoisen-aani/hanhikiven-liepeilta/45/miksei-se-sitten-kaadu/5001/#.VYxuQeRdBVE.twitter

http://www.talouselama.fi/uutiset/talouselaman+tutkimus+kansa+tyrmaa+lisaydinvoiman/a2236551

http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/kysely-enemmisto-keskeyttaisi-fennovoiman-yhteistyon-venalaisten-kanssa/674174/



Nevercleverlandissa on kyllä lukuisa joukko Matteja ja Maijoja, jotka yrittävät laittaa maan menoon, erityisesti energiapolitiikkaan, päätä ja häntää, mutta kukapa heitä siellä kuuntelisi; maan tapa energiapoliittisissa kysymyksissä kun on perinteisesti ollut samanlainen kuin Rosnukeunionissa perustuen symbioottiseen vaihdantatalouteen (ja -politiikkaan). Kärkkäimmät kansainvälisen politiikan tutkijat ovatkin kutsuneet ilmiötä nevercleverlandistumiseksi....

http://www.hs.fi/tiede/a1435113956835?jako=4e5dc43803147144f0ff3c273c2ccc9c&ref=tw-share


http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/niinisto-ftlle-fennovoima-luvassa-suomettumisen-tuntua/675948/

http://www.kaleva.fi/blogit/pohjoisen-aani/tuiran-poika/84/venalaista-rulettia-suomalaisten-kustannuksella/4973/




Kuulutko Sinä Matteihin tai Maijoihin?
Jos kuulut, anna kuulua itsestäsi!

Mielenosoitus Helsingissä 30.6.2015:



Never Nevercleverlands Again!

JPS

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Suomi vuonna 2050 toimii 100 % uusiutuvalla energialla - Energiaremontti 2015 kampanja käynnistyi

Energiaremontti 2015 on uusi kansanliike, joka aloitti viime torstaina 5.3.2015 kampanjoinnin Suomen energiamuutoksen puolesta tavoitteena saada maamme 100 prosenttisesti uusiutuvaan energiaan vuoteen 2050 mennessä.











Liikkeen takana on laaja asiantuntijaryhmä, mukaanlukien kymmenen energia-alan professoria, joiden aloite energiapolitiikan suunnanmuutoksesta oli kampanjan alkusysäyksenä.

Liike pyrkii saamaan mahdollisimman paljon asiantuntijoita, poliitikkoja ja tavallisia kansalaisia antamaaan äänensä kuuluville kansallisen energiaremontin puolesta ja tuomaan energiamuutoksen yhdeksi kevään eduskuntavaaliteemoista.

Kampanjaan voi liittyä tai muuten vain tutustua kampanjan kotisivuilta:

http://energiaremontti2015.fi/

Artikkeliini Metener Oy:n toimitusjohtajasta Erkki Kalmarista, biokaasun liikennekäytön uranuurtajasta voi tutustua täällä:

http://energiaremontti2015.fi/maatilojen-biokaasu-bensiinia-korvaamaan/


Painavaa asiaa!

Parin minuutin Youtube-videoklippejä Erkki Kalmarin haastattelusta voit katsoa täältä:


Video 1: Biokaasuautojen käyttövoimaverosta luovuttava:




Video 2: Kolmasosa Suomen liikenteestä voisi liikkua biokaasulla - yksi maatila korvaisi 150 000 litraa bensiiniä vuodessa:



Video 3: Koulukyydeissä etusija ympäristöystävällisille vaihtoehdoille:



Video 4: Viesti tulevalle eduskunnalle ja hallitukselle: "Tehdään biokaasusta maatalouden tukijalka!"




Tule mukaan Energiaremontti 2015 -kampanjaan! Teemme tulevaisuuden Suomea!


JPS



sunnuntai 31. elokuuta 2014

Sivilisaatiomme tuhoutui 23.7 2012 - melkein

Vaikka kärvistelen sitkeän syysflunssan kourissa tätä kirjoittaessani, olen iloinen, että olen vielä tässä. Ja samoin siitä, että Sinä olet lukemassa tätä postiani.


Kaikki olisi voinut nimittäin muuttua 23.7.2012 (tai oikeastaan viikko aikaisemmin), miljoonat tai jopa sadat miljoonat ihmiset olisivat menehtyneet ja yhteiskunnat eri puolilla planeettaamme olisivat kaaoksen, sekasorron ja ryöstelevien aseistettujen joukkioiden armoilla.

Eikä kyse ole nyt ydinsodasta, vaikka useat arvostetut asiantuntijat ja asiantuntijaryhmät kyseisen ilmiön seuraamuksia siihen rinnastavatkin. Eikä asteroidi-iskusta ulkoavaruudesta. Ilmiö on tiedemiespiireissä tunnettu, tunnustettu ja tutkittu, mutta poliitikkojen, energiateollisuuden ja tavallisen kansan keskuudessa kuoliaaksi vaiettu tabu - musta lintu, jonka moni on nähnyt, mutta josta kukaan ei puhu.


Läheltä piti

"Jos se olisi osunut, kokoaisimme vieläkin palasia, arvioi tiedemies Daniel Baker Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan uutisessa."

Näin luonnehtii Taloussanomien Digitoday -verkkolehti artikkelissaan kovinta koskaan mitattua auringon koronan massapurkausta, joka tapahtui 23.7.2012 ja osui suoraan maan kiertorataan. Purkauksen arvellaan olleen yhtä voimakas tai voimakkaampi kuin ns. Carringtonin aurinkomyrsky, joka rampautti lennätinliikenteen, poltti lukuisia lennätinasemia ja aiheutti sähköiskuja sadoille lennätinvirkailijoille v. 1859. Silloin ei kuitenkaan ollut sähköverkkoja, tietokoneita, sähköistä rahaliikennettä tai ydinvoimaloita, joten käytännön vaikutukset jäivät lähinnä komean luonnonilmiön ihmettelyn tasolle: revontulia nähtiin aina Hawaijilla asti ja niiden valossa näki lukea sanomalehtiä. Lennätinlinjat ja palaneet asemat oli nopeasti korjattu ja elämä palasi ennalleen.

Jos vuoden 2012 purkaus olisi tapahtunut viikko aikaisemmin, emme ehkä olisi tässä.


Digitoday jatkaa:

"Käytännössä osuma olisi voinut tuhota globaalisti sähköverkon ja syöstä ihmiskunnan takaisin 1800-luvulle."

Hieman harmittaa median kevyt ote aihepiiriin - tämä on juuri se tabu - artikkeleissa puhutaan täpärästi väistetystä  tapahtumasta ikäänkuin se olisi vain huvipuistoretki:

"Nasan mukaan kaikki, mikä on kiinni seinän pistorasiassa, olisi voinut lakata toimimasta, kuten myös esimerkiksi vesivessat, koska vesijärjestelmä nojaa sähköisiin pumppuihin."

Vessat! Vai niin.

Koska muut lopettavat tähän, jatkan asian pohtimista hieman pidemmälle.


Vesivessat ja paljon muuta!


Debunking Taboos... eli miten oikein saisin Sinutkin eläytymään tähän "hienoon" tilanteeseen:

Kuvitellaanpa vaihtoehtoista todellisuutta joskus 16.7.2012. Olet juuri tullut autolla kotiin töistä ja aiot keittää kahvit, kun keittiön valot sammuvat. Kahvinkeitin ei toimi ja pikakierros asunnossa kertoo, että muualtakin on sähköt poissa. Aikasi sähköjen palautumista odoteltuasi ajattelet kuunnella viiden uutiset, mutta muistat, että stereosi tarvitsevat sähköä. Onneksi kännykässä on radio. Avaat radiosovelluksen ja laitat kaiuttimen päälle, mutta radioasema on mykkä. Mitä ihm... Netin kautta uutissivuille! Yhteyttä palveluntarjoajaan ei saada. Mikään nettisivu ei aukea. Päätät soittaa työkaverille vain kuullaksesi, että siellä on sama tilanne. Onneksi kännykkä toimii (tukiasemien ja operaattorin suojatut varavoimajärjestelmät toimivat vielä muutaman tunnin). Päätät lähteä autolla kauppaan ostamaan vichy-vettä ja olutta, kun vesi lakkasi tulemasta vähän aikaa sitten. Yrität saada Bemarin käyntiin, mutta käynnistysmoottori jauhaa tyhjää ja ajotietokone ilmoittaa "Unknown fatal error". Lähdet kauppaan pyörällä. Havaitset, että kauppa on täynnä vaitonaisia, mutta hieman harmistuneita asiakkaita. Kassat eivät toimi, eikä kukaan tiedä syytä, siihen, miksi varavoimajärjestelmäkään ei käynnisty. Palaat kotiin janoisena tarkistamaan jääkaapin ja pakastimen sisältöä, ne ovat alkaneet lämmeta. Mutta et voi keittääkään mitään, kun sähköä ei ole. Olo kotosalla on alkanut jo muuttua tukalaksi, kun ilmastointi ei toimi ja vessaa ei voi enää vetää. Muut perheenjäsenet ovat tulleet kotiin kuka milläkin keinolla, kun junat ja osa busseista ovat hyytyneet matkalle. Kaikilla on toisiaan hurjempia huhuja siitä, mitä on tapahtunut. Jotkut veikkaavat sotaa tai terrori-iskua, kaverit ovat kertoneet alassyöksyneistä lentokoneista ja useista tulipaloista, joita olivat kotimatkalla nähneet. Nyt tämä ei ole enää kivaa!

***

Sillä välin suuren yleisön tietämättä Olkiluodossa ja Loviisassa on käyty epätoivoista taistelua sähköjen palauttamiseksi hätäjäähdytysjärjestelmiin ja käytetyn polttoaineen varastoihin, samalla, kun palokunnat kamppailevat muuntajapalon leviämisen ehkäisemiseksi muualle laitokseen. Kukaan ei tässä vaiheessa usko sitä, että seuraavana yönä mahdoton muuttuu todeksi ja turvallisuuden mallilaitosten ydinpolttoaine sulaa paineastioiden läpi ja vääjäämättömästi kohti laitoksen alla olevaa peruskalliota.

Eikä monikaan tiedä vielä sitä, että Venäjällä, Saksassa, Ruotsissa, samoin kuin useissa muissa Euroopan maissa - ja tietysti USA:ssa ja Aasiassa osa reaktoreista on jo menettänyt suojarakennuksensa tiiviyden vetyräjähdyksissä, joita polttoaineen sulaminen aiheuttaa. Vuosituhannen uutisotsikko "Sata Fukushimaa vuorokaudessa" jää kirjoittamatta. Media on myös pimeänä.

***

Yöllä heräät hikisenä siihen, että palokunnan kaiutinauto kiertää kehottamassa ihmisiä sulkemaan ovet ja ikkunat ja ilmastoinnin (mikä vitsi), koska Olkiluodossa on sattunut päästöihin johtanut ydinvoimalaonnettomuus. Helsinkiläisiä kehotetaan kuuntelemaan viranomaistiedotuksia, jotka toistaiseksi tulevat kaiutinautojen ja hälytyskeskusten kovaäänisten kautta laajan sähkökatkon vuoksi.

Poikasi kuulee yöllä papan vanhalla patterikäyttöisellä transistoriradiolla keskipitkiltä aalloilta Etelä-Amerikkalaisen englanninkielisen radioaseman häiriöiden ja rätinän sävyttämät uutiset, jossa kerrotaan ensimmäisiä tietoja maata kohdanneesta magneettimyrskystä ja sen seurauksista eri puolilla maailmaa, varsinkin pohjoisella pallonpuoliskolla.

Aamulla herätessäsi katkonaisen unen jälkeen, kokoonnutte koko perheen kanssa kuuntelemaan ainutta kuntoon saatua suomalaista mediaa - YLE:n kriisikeskuksen lähetintä, joka alkaa kertoa tipoittain tietoja odottamattomasta tilanteesta meiltä ja muualta. Maahan on julistettu poikkeustila ja puolustusvoimat on valtuutettu järjestyksen ylläpitoon ja elintarvikehuollon ja jakelun järjestämiseen sekä hätätilan sairaanhoitoon.

Kukaan ei tiedä eikä kerro tässä vaiheessa, että tilanne pahenee vielä seuraavien kahden vuoden ajan ja että Suomen väkiluku laskee siinä ajassa neljään ja puoleen miljoonaan.

Ihmiskunnan historiassa alkoi juuri uusi jakso: selviytyjät.


***

Tämä oli kaikki tietysti fiktiota, mutta uskallan väittää, että useimmat tarinassa mainituista asioista ovat mahdollisia ja todennäköisiä, kun seuraava raju auringon massapurkaus (CME) osuu planeettaamme. 


 "Mustat joutsenet lentävät  hiljaa, mutta jos tarkasti  kuuntelet, voit kuulla niiden  siiveniskut." 








- Väitän kuulevani ne.


Ensimmäisestä energiablogikirjoituksestani lähtien, http://solarwindpronet-suomi.blogspot.fi/2011_10_01_archive.html  lähes kolme vuotta sitten, olen asiasta kirjoittanut. 

Sillä välin näyttää, että juuri mitään konkreettista ei ole Suomessa tapahtunut poliitikkojen ja energiateollisuuden päättäjien keskuudessa asian korjaamiseksi.

Miltä tuntuisi, jos vaikutuksiltaan laajaa ydinsotaa vastaavan katastrofin ennustettaisiin iskevän mapalloomme seuraavan 10 vuoden aikana 12% todennäköisyydellä?

Ja meillä olisi realistiset, melko yksinkertaiset keinot torjua suuri osa iskun pahimmista seurauksista muutaman vuoden varoajalla.



Juuri tällaiseksi Yhdysvaltain Avaruushallintovirasto NASA on teettämissään selvityksissä arvioinut todennäköisyyden seuraavalle tuhoisalle aurinkomyrskylle.


Ruotsalaistutkimus arvioi pahimman superaurinkomyrskyn todennäköisyydeksi 4,7% vuosina 2012-2014 .


 (Todennäköisyys lienee siis välillä 1 - 2 % per vuosi.)

Ehkä kannattaisi ajatella ja toimia ajoissa.




Tässä uusintapostina muutama ratkaisuehdotus, jotka esitin energiablogissani yli vuosi sitten:

"Mitä sitten pitäisi tehdä? Kuinka varautua aurinkomyrskyjen seurauksiin ja pitkiin sähkökatkoihin? Missään en ole nähnyt kattavaa listaa asiasta, mutta yritän esittää alustavan luonnoksen sellaiseksi - sillä tietämyksellä, mitä minulle asiaa maallikkona puolitoista vuotta tutkittuani on kertynyt:



1. Ydinvoimaloiden tulisi varautua vähintään kuukausia kestäviin ulkoisen sähkönsyötön katkoihin ja ongelmiin. Pieniä lähialueiden varavoimaloita pitäisi kytkeä useampia jokaiseen ydinvoimalaan omilla syöttöjohdoillaan, mieluummin suojatuilla maakaapeleilla. Jokaiseen varavoimalaan tulisi varata nopeasti asennettavia varamuuntajia ja muita kriittisiä komponentteja 2-3 -kertaisena varmistuksena.
Ydinvoimaloiden omat varageneraattorit tulisi suunnitella ja varustaa niin, että ne voivat tuottaa keskeytymättömän varavirransyotön voimalaan kuukausien ajan. Generaattorien vuorottelulla riittävä huoltokatkojen eliminointi. Hyvä GIC-suojaus ja varaosia riittävästi laitosalueelle varastoon. Hyvin geomagneettisilta myrskyiltä suojattuja tuuli- aurinko ja aaltovoimaloita tulisi perustaa ydinvoimaloiden välittömään läheisyyteen huolehtimaan osaltaan hätäjäähdytykseen, polttoainealtaiden jäähdytykseen, tietokonejärjestelmiin ja kriittisiin laitteisiin tarvittavan varavirran saamisesta. Ydinvoimien akkukapasiteetin pitäisi olla vähintään kaksi viikkoa. Esim.  lähi- aurinko- ja tuulivoimalat voisivat olla varustettuja suurella akkukapasiteetilla, jotta voimantarve hätätilanteessa taattaisiin. Samalla vuosiseisokkien aikana olisi keskeytymätöntä varavoimaa saatavilla.

2. Käytetty ydinpolttoaine märkäaltaista ilmajäähdytettyihin kuivavarastoyksiköihin heti, kun se on teknisesti mahdollista. Esimerkiksi Fukushimassa osa polttoaineesta oli tällaisissa suojatuissa kuivakapseleissa ja ne kestivät vahingoittumattomina tsunamin ja sähkökatkot. Kuivavarastointikapselit tulevat ydinvoimayhtiöille huomattavasti kalliimmaksi kuin allassäilytys, mutta säteilyturvaviranomaisten tulisi nyt hoitaa tehtävänsä ja ydinvoimayhtiöiden vastuunsa. Velvoitetaan yhtiöt vaihtamaan kuivavarastointiin pika-aikataululla - se on meidän kaikkien ja viime kädessä myös näiden yhtiöiden etu. Ydinturva-asiantuntijoista mm.Arnie Gundersen  http://www.fairewinds.com/content/can-spent-fuel-pools-catch-fire  on pitkään puhunut näiden kuivavarastointikapselien puolesta merkittävänä turvallisuutta lisäävänä tekijänä. http://www.fairewinds.com/fukushima

3. Siirtyminen keskitetyistä suurvoimaloista hajautettuun, uusiutuvaan energiaan perustuvaan tuotantoon. Älyverkot, jotka häiriötilanteessa osaisivat jakaa sähköverkon pienempiin osa-alueisiin, joissa vaurioitunut osa kyettäisiin sulkemaan pois verkosta, ennen kuin koko verkko kaatuu. Pienemmät tuotantoyksiköt, joita verkko valvoo mahdollistaisivat periaatteessa tämän. Nykyisiä verkko- ja tuotantojärjestelmiä tulee kehittää tähän suuntaan. Mitä enemmän kotitaloudet, kaupat ja yritykset tuottavat osan omasta sähköstään omistamillaan hajautetuilla sähköntuotantomenetelmillä, kuten aurinkopaneleilla, tuulivoimalla ja bioenergialla, sitä pienempi vaikutus laajoilla kantaverkon sähkökatkoilla on paikallisesti ja elintärkeät järjestelmät voidaan pitää toiminnassa ja korjata nopeammin. Myös hajautetuille energiantuottajille kriittisiä varaosia varastoon.

4. Vähittäis- ja tukkukaupan sähköisille varasto- tilaus- ja logistiikkajärjestelmille luotettavat varavoimajärjestelmät sekä sähköttömän kaupan mahdollistava paperikirjausjärjestelmä, jotta kriisitilanteessa elintarvikkeet ja välttämättömät hyödykkeet liikkuvat kansalaisille. Riittävä reservi esimerkiksi puolustusvoimien kouluttamana hoitamaan kuljetusta, varastoja, kirjanpitoa jne.


5. Sähköttömän maksuliikenteen mallin kehittäminen ja riittävä kokeilu kriisitilanteen varalle muiden varajärjestelmien ohella. Lisätyövoimaa ja vartiointi- sekä kuljetusapua esim puolustusvoimilta ja kansalaisjärjestöiltä. 1960-luvun liiketoiminnan perusmalleja nykyoloihin sovellettuna voitaisiin hyödyntää varajärjestelmän luomisessa.

6. Kaikkiin yhteiskunnan kriittisiin järjestelmiin erillisen varavoimaverkon luominen, jossa keskeisenä osana olisivat omat aurinko- tuuli- ja biopolttoainepienvoimalat normaalien varmistettujen varageneraattorien lisäksi.Vanhat diesel-sähköveturit tulisi hyödyntää reservissä varageneraattoreina. Vanhat kriisiajan puolustusvoimien ja teollisuuden varageneraattorit tulisi kunnostaa, huoltaa ja varastoida kriittisiin kohteisiin sairaaloiden, vesilaitosten ja ydinvoimaloiden läheisyyteen valmiiksimietittyjen käyttöönotto- ja huoltosuunnitelmien kera.

7. Kerätään asiantuntijaverkosto pohtimaan ja kehittämään toimiva suunnitelma aurinkomyrskyjen ja muiden suurten luonnononnettomuuksien varalle.

8. Ydinvoiman lisärakentamisesta luovutaan ja nyt rakenteilla olevat voimalahankkeet keskeytetään, kunnes luotettava selvitys pahimman mahdollisen geomagneettisen myrskyn seurauksista ja vaadittavista toimenpiteistä ydinteollisuuden alalla on valmistunut. Ydinteollisuus velvoitetaan investoimaan ja rakentamaan kaikki tarvittavat laitteistot ja varajärjestelmät, mitä maksimaalisen turvallisuuden takaamiseksi on tehtävä. Myös nyt toimivat ydinvoimalat tulee tarvittaessa pysäyttää ja modifioida täyttämään päivitetyt turvallisuusnormit. Ydinjätteen välivarastoinnin turvallisuusongelmien korjaaminen tulee aloittaa heti."



Kotiläksyjä (englanniksi):

Amerikkalaistutkimus voimakkaan aurinkomyrskyn vaikutuksista USA:n sähköverkkoon:


NRC myöntää rektorien sulamisonnettomuuksien mahdollisuuden aurinkomyrskyjen yhteydessä:


Sähköverkko - sivilisaation akhilleen kantapää - amerikkalaistutkimus:


Fyysikko ja tieteen popularisoija Michio Kaku varoittaa geomagneettisten myrskyjen vaaroista ydinvoimaloille:


Tutkimuksia v. 2012 aurinkomyrskystä:



Energiamuutos - nyt!



JPS

Kuvat: Jukka Seppälä / Creator's Fingerprints

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Uusiutuvan energian esiinmarssi Suomessa alkamassa?

Tuulimyllyt tulevat uudelleen - myös Suomeen! Kuva: J.S./C.F.

Viime viikkojen kultahippuja median tarjonnassa ovat olleet artikkelit, jotka viittaavat siihen suuntaan, että lopultakin Suomessa vaaka alkaa kallistua oikein kunnolla uusiutuvan energian hyödyntämisen puoleen.


Vaikka hölmöläistalkoot Rosatomin reaktorin saamiseksi hinnalla millä hyvänsä Pohjois-Pohjanmaalle jatkuvatkin, on syytä välillä vilkaista näitä myönteisiä virtauksiakin.

SITRA julkaisi jokin aika sitten kattavan pohdiskelun Saksan energiakäänteestä pois ydinvoimasta ja fossiilienergiasta uusiutuvaan energiaan. 

Artikkelisarja mahdutettiin kätevästi yhdelle pdf-tiedostolle, jonka voi ladata alla olevasta linkistä:

http://www.sitra.fi/julkaisut/muut/Energiakaanne.pdf


Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa perustettiin Suomen ensimmäinen aurinkotalouden professuuri, jota hoitamaan saapui Saksasta huippuasiantuntija, professori Christian Breyer. Hänen haastattelunsa voi lukea Hesarin artikkelista seuraavasta linkistä:

 http://www.hs.fi/tiede/a1396940740215

Monokrystalliitti-aurinkopaneli  Kuva: J.S./C.F.


Niinikään Ruotsissa on uusiutuvan energian kannatus nousussa ja ydinvoiman kannatus laskussa. Jo puolet ruotsalaisista haluaisi luopua ydinvoimasta:

http://nuclear-news.net/2014/05/10/sweden-turning-against-nuclear-power/

Jotkin ydinvoiman aiemmista puolestapuhujistakin ovat myöntäneet ydinvoiman olevan kannattamatonta verrattuna uusiutuviin. Yksi heistä on tunnettu ruotsalainen taloustieteilijä ja kirjailija Klas Eklund, joka vastikään ilmoitti: "Sanon, että ruotsalaisen energiakeskustelun pitäisi alkaa uudelleen alusta ja lähteä nyt vallitsevasta tilanteesta, jossa ydinvoima näyttää hinnoittelevan itsensä ulos." (]ag säger att den svenska energidebatten bör starta om och utgå från det nya läge som råder – nämligen att kärnkraften av allt att döma håller på att prisa sig själv ur marknaden.käännös: JPS)

LINKKI (ruots.) - SUPERMILJÖBLOGGEN:
http://supermiljobloggen.se/nyheter/2014/04/kand-ekonom-andrar-sig-om-karnkraft

USA:ssa käynnistettiin suuri 290 MW aurinkovoimala Agua Caliente Arizonassa ja rakenteilla tai rahoitettuna on 15 suurta yli 100 MW  aurinkosähkön tuotantoyksikköä. Aurinkosähkön hinta USA:ssa onkin paikoitellen pudonnut samaan kuin hiilen ja liuskekaasun, jopa sen alle!

LINKKI (engl.) - CLEANTECHNICA:

http://cleantechnica.com/2014/05/01/agua-caliente-solar-power-plant-starts-u/

Uusimmat energiaraportit näyttävätkin tuuli- ja aurinkosähkön maailmanlaajuisesti lähteneen rajuun kasvuun ekosähkön hinnan samalla luisuessa alle muilla menetelmillä tuotetun sähkön. Useimmissa maissa aurinko ja tuuli tuottavat halvinta sähköä jopa ilman tukia. Tämä näkyy Yhdysvaltojenkin v. 2014 ensimmäisen vuosineljänneksen energiainvestoinneissa:

Kuva: Vote Solar Initiative: https://www.facebook.com/VoteSolar?fref=photo

IEA:n vuosiraportin 2013 aurinkosähkön osalta voi ladata täältä:

http://www.iea-pvps.org/index.php?id=6

USA:n tuulisähkön kehitystä kuvaava animaatio löytyy täältä:

http://energy.gov/maps/wind-farms-through-years#buttn

USA:n tuuli- ja aurinkosähkön kehityskäyrät:

http://cleantechnica.com/2014/05/01/energy-ethic/

Uudet uulimyllyt    Taidekuva: J.S./C.F.

"How we think and talk about energy is important. We need to share our energy ethic. The success and viability of clean energy is a story worth telling. As the energy ethic takes hold, politics and policy will follow, and we will create a better energy future." Sandy Reisky

Read more at http://cleantechnica.com/2014/05/01/energy-ethic/#EXQqttOXm1V8BESK.99


Aurinkoista ja tuulista kevättä kaikille!

JPS


torstai 27. maaliskuuta 2014

Rosatom-Fennovoima sopimus arveluttava turvallisuuspolitiikan kannalta

Tänään allekirjoitettu Fennovoiman ja Rosatomin suomalaisen tytäryhtiön RAOS Voima Oy:n sopimus, jossa RAOS ostaa 34 % Fennovoiman osakkeista, voi muodostua ongelmalliseksi Suomen turvallisuuspolitiikan kannalta, mikäli Ukrainan kriisi kärjistyy.


Tuoreessa muistissa on ranskalais- saksalaisen AREVA-SIEMENSIN ja TVO:n väliset riidat siitä, kuka maksaa Olkiluoto-3:n viivästymisestä aiheutuvat kustannukset. Miljardiriita muhii oikeudessa ja viimeisin vaihe siitä on ranskalaisen Arevan käveleminen käytännössä pois voimalatyömaalta sen jättessä uusimatta voimalan rakennusjohtajiensa työsopimukset.


Olkiluoto-3 EPR, ehkä maailman kallein koskaan rakennettu rakennus         Photo: Jukka Seppälä / C.F.

LINKKI (engl.) - THE GUARDIAN: http://www.theguardian.com/environment/2014/mar/25/europes-new-nuclear-experience-casts-a-shadow-over-hinkley

Ranskalaisten poismarssi on kuitenkin pientä siihen verrattuna, mitä voisi seurata siitä, että Rosatom investoisi merkittävästi voimalaitostyömaahan, jonka rakentaminen peruttaisiin.


 Venäjä on suurvaltojen tavoin kärkäs valvomaan, poliittisia, sotillaallisia ja taloudellisia etujaan ulkomailla ja sopimusriita voisi kansainvälisen kriisin kärjistyessä antaa tekosyyn marssittaa muitakin kuin insinöörejä ja talouspäättäjiä viemään uhattu projekti loppuun. Suomen johtavat poliitikot elinkeinoministeri Jan Vapaavuori etulinjassa tekivät mielestäni karkean virhearvion salliessaan Fennovoima-Rosatom-sopimuksen etenemisen viralliselle asteelle näin sensitiivisessä suurvaltapoliittisessa tilanteessa. Venäjän tapa ja kyky kiristää pienempiä yhteistyökumppaneitaan energiapolitiikallan on tunnettu fakta, jota ei tulisi unohtaa. Suomalaisen ydinvoimayhtiö Fortumin lehmänkaupat Rosatomin Britannian puhemiehenä Venäjän kaasuvoimalatoimituksineen ja puolen miljardin tuotto-odotuksineen herättävät myös kysymyksiä. Onko Fennovoima-Rosatom sopimuksesta pidettävä nyt kiinni rystyset verillä, ettei menetetä suuria itähankkeita Venäjän valtiolliseen kitaan USA-EU-Venäjä -jännitteiden mahdollisesti lisääntyessä?

LINKKI - YLE: http://yle.fi/uutiset/britannia_miettii_ydinvoimasopimustaan_rosatomin_kanssa/7155776


*   *   *

Tietysti USA:kaan ei ole mikään pulmunen energiapolitiikassa. Lukuisat sodat ovat saaneet omat tekosyynsä öljyn, uraanin, kaasun tai muiden luonnonvarojen toimitusten rapakon taakse ollessa uhattuna. Ja Japanin energiamuutos e sovi amerikkalaisille ulkopoliittisista syistä, sen heidän omat haukkatutkijansa ovat ääneen sanoneet: Japani ei voi luopua ydinvoimasta, se on vastoin USA:n intressejä!

*   *   *

Tänään kuultiin myös tervetullut uutinen, kun KESKO:n tytäryhtiö Kestra Kiinteistöpalvelut Oy ilmoitti pörssitiedotteella vetäytyvänsä Fennovoima -hankkeesta. Nähtäväksi jää, riidelläänkö tästäkin vielä oikeudessa Kesko:n ja Fennovoiman välillä, tulkinnat sopimuksesta tuntuvat ainakin Fennovoiman puolella eroavan reippaasti Kesko:n kannasta.

LINKKI - YLE: http://yle.fi/uutiset/kestran_lahto_fennovoimalle_suuri_yllatys/7160358


LINKKI - UUSI SUOMI: http://www.uusisuomi.fi/raha/67782-kesko-yllatti-fennovoiman-taysin-mista-kysymys#.UzSAHz7Kdhg.facebook

Hyvä lisä Fennovoima -keskusteluun tarjoiltiin Anna Matelan blogissa - kannattaa lukea!

LINKKI - PUHEENVUORO-US: http://annamatela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/164204-raahe-on-laiminlyonyt-fennovoiman-hankkeeseen-liittyvien-riskien-arvioinnin



JPS