Suomen tasavallan presidentti antoi Ranskan vierailullaan merkittävän energiapoliittisen lausunnon, joka kuvastaa tervetullutta muutosta Suomen energiarintamalla. Maamme ylin johto osoitti seuraavansa kansainvälistä kehitystä ja keskustelua kriittisesti, analysoiden uutta tilannetta kypsästi ja rakentavasti ja osoittaen kansallisen keskustelun alkaneen kestävän, riskittömämmän energiapolitiikan rakentamiseksi myös Suomeen.
Presidentti Sauli Niinistö toivoi saksalaisten onnistuvan hankkeessaan luopua ydinvoimasta vuoteen 2022 mennessä. Jos Saksa onnistuisi, se tarjoaisi Niinistön mukaan globaalin mallin muillekin. Ja onnistuminen vaikuttaisi hänen mukaansa varmasti myös suomalaisten mielipiteisiin.
LINKKI - YLE:
http://yle.fi/uutiset/niinisto_hehkuttaa_saksan_aikomusta_luopua_ydinvoimasta/6725970
On ilahduttavaa nähdä, että politiikan huipulla on ymmärretty nyt käynnissä olevan energiamuutoksen ydin ja sen mukanaan tuoma tarve keskustella kansallisella tasolla uusista mahdollisuuksista, haasteista ja linjauksista. Tähän keskusteluun kaivattaisiin mukaan uusinta kansainvälistä tutkimustietoa ja teknologista osaamista uusiutuvan energian alueelta, mutta myös poliitikkojen kokemuksia esimerkiksi Fukushiman ja Chernobylin onnettomuuksien kriisinhallinnasta, seurauksien hoitamisesta ja laiminlyönneistä onnettomuuksista kärsineitä kohtaan. Samoin Saksan ja muiden maiden uusiutuvan energian hankkeiden arkkitehtien ja toteuttajien kokemukset olisi saatava jakoon. Niinikään energiapolitiikassa kunnostautuneiden kansalaisaktivistien, kriittisten asiantuntijoiden ja kansalaisjärjestöjen edustajien mielipiteitä olisi saatettava kaikkien kuuluville.
Kun punnitaan eri energiaratkaisujen hyötyjä ja riskejä on hyvä kuunnella myös kansainvälisesti tunnettuja kokeneita, laajan ammatillisen kokemuksen omaavia, alan läpikotaisin tuntevia seniorityöntekijöitä, jotka tuntevat myös energiatakkimme harvoin julkisuuteen käännetyn nurjan puolen. Takki olisikin nyt aika kääntää nuurinpäin ja pistää perusteelliseen julkisen keskustelun tehopesuohjelmaan. Keskivertokansalainen on yllättävän älykäs ja oppimiskykyinen jos demokratian pelisäännöt lukaistaan uudelleen ja noudatetaan niitä. Asiantuntijaeliittimmekin muodostuu kansalaisista sosiaalisine verkkoineen. Ja nämä verkot ovat nykyisin globaaleja.
Yhdysvalloissa yritettiin käynnistää väärinkäytöksistä, salatuista riskeistä ja miljoonien kansalaisten turvallisuudesta piittaamatta vakavista turvallisuuspuutteista kärsivän San Onofren ydinvoimalan kaksi reaktoria, joiden uudet höyryturbiinit olivat tehoa-ahnehtivan miljardin dollarin laitteistopäivityksen yhteydessä tehtyjen laittomien muutostöiden vuoksi kuluttaneet höyryputkensa osin puhki vapauttaen ilmaan radioaktiivista höyryä. Reaktorin polttoaineen sulamisonnettomuuden riski putkistojen pahasti vaurioituessa on todella suuri. Voimayhtiö Edison luopui reaktorien uudelleenkäynnistämisestä vasta vahvan kansalaisliikkeen ja viranomaisten muuttuneen asenteen vuoksi. Mutta tärkeä askel riskivoimalan käytöstäpoistolle oli kuitenkin kansainvälinen asiantuntijapaneeli, joka kokoontui laajan julkisuuden saattelemana arvostelemaan yhtiön riskihakuista toimintaa valottaen tilannetta Fukushiman onnettomuuden tuoman uuden tiedon pohjalta. Panelin asiantuntijavieraita olivat mm. Japanin entinen pääministeri kansanedustaja Naoto Kan, meidän Säteilyturvakeskustamme vastaavan NRC:n entinen puheenjohtaja Gregory Jaczko, Harrisburgin onnettomuuden aikainen ydinenergiakomission puheenjohtaja Peter Bradford ja ydinvoima-alan pitkäaikainen ammattilainen ja turvallisuusasiantuntija Fairewinds Energy Educationin konsultti Arnie Gundersen.
Huomiota herätti mm. vielä vuosi sitten USA:n ydinturvallisuusviraston ykkösmiehen Gregory Jaczkon lausunto, jonka mukaan pitäisi harkita tarkkaan, annetaanko vanhoille ydinvoimaloille ollenkaan toimilupien pidennyksiä, kun ikääntyvien voimaloiden turvallisuutta ei voida enää taata.
Hän sanoi puheenvuorossaan, että meidän ei pitäisi hyväksyä pahoja ydinonnettomuuksia jollakin todennäköisyydellä, vaan vaatia ydinvoimalta ehdotonta turvallisuutta.
Kolme päivää maailmanlaajuisesti internetin kautta videoidun asiantuntijapaneelin jälkeen voimayhtiö Edison julkaisi päätöksensä sulkea ja purkaa San Onofren ydinvoimala.
LINKKI (engl.) - VIDEO/YOUTUBE :
http://www.youtube.com/watch?v=AG1QmEQ84aY
LINKKI (engl.) - SCPR:
http://www.scpr.org/news/2013/06/04/37572/ex-nrc-head-jackzo-san-onofre-restart-proposal-doe/
Samalla, kun Suomeen suunnitellaan ja rakennetaan uusia ydinvoimaloita, Pyhäjoella Fennovoiman ainoaksi toimittajakandidaatiksi jäädessä venäläisen Rosatomin, olisi poliitikkojen ja energiateollisuuden johdon hyvä päivittää tilanne myös meidän voimalarakentajiemme suhteen. Ja kansan pitäisi myös kuulla raa'at tosiasiat. Rosatom nimittäin on kaikkea muuta kuin menestystarina, olkoonkin että kansamme ydinturvallisuudesta ennen vastannut johtaja pokkasi eläkeviran sieltä atomimiilujen myyntitykkinä. Ympäristöjärjestö Bellonan saamien tietojen mukaan Rosatomin ydinvoimalahankkeet Baltiassa ovat menossa vuosiksi jäihin tai peruutetaan kokonaan: myös venäläisillä uusilla reaktoreilla tuotettu sähkö tulee maksamaan enemmän kuin kuluttajien verkosta ostama. Ja verkkointran uusintakuluja ei Baltian hankkeissa kukaan ollut laskenut.
LINKKI (engl.) - BELLONA:
http://www.bellona.org/articles/articles_2013/baltic_npp_debacle
Niinikään Tsekin tasavallassa luottamus venäläistoimittajaan on laskenut - epäillään, että Rosatom, kuten myös läntiset ydinvoimalatoimittajat myyvät tällä hetkellä lähinnä ilmaa - laitosten valmistumisaikataulut venyvät vuosikymmeniin, hankkeet painivat jatkuvien teknisten ja laatuongelmien kanssa, myydään reaktoreja, joista ei löydy edes toimivaa mallia, hankkeiden hinta-arviot ovat epärealistisen alhaalla ja niin edelleen. Kannattaisi suomalaistenkin ottaa järki käteen ja tarkastella asioita kriittisellä silmällä. Business is business. Nuclear is a dying business.
LINKKI (engl.) - WSJ:
http://blogs.wsj.com/emergingeurope/2013/07/04/czech-nuclear-plans-now-face-delays-from-potential-contractors/
Hyvä uutinen, johon presidentti Niinistökin viittasi on Saksan energiavallankumous, joka romahduttaa sähkön hinnan markkinoilla: ydinvoimaloita pysäytellään ja käytetään osateholla ettei niiden omistajayhtiöiden tarvitsisi maksaa kuluttajille niiden ostamasta sähköstä. Yli puolet ajasta ydinvoimalat tuottavat tappiota - ne eivät kykene kilpailemaan enää hinnalla halpaa tuulivoimaa ja aurinkosähköä vastaan. Ja kyseessä ovat vanhat voimalat, jotka ovat jo rakennusinvestointinsa pitkälle maksaneet. Enää ei ydivoimaloilla voi rahastaa kysyntähuippujen kalliilla sähköllä - tuuli ja aurinko sulattivat tämän kilpailuedun lyömällä pöytään riittävästi halpaa sähköä. Ja yleisessä tiedossa (miltei kaikilla muilla paitsi suomalaisilla) on julkinen salaisuus, että uusi tuulivoima on puolet halvempaa kuin uusi ydinvoima tuotettua kilowattituntia kohti.
Saksassa onkin jo runsaasti alueita, joissa uusiutuvan energian tuotanto ylittää sata prosenttia: nämä hallinnolliset alueet vievät puhdasta energiaa muuallekin Saksaan ja Eurooppaan.
LINKKI (engl.) - BLOOMBERG:
http://www.bloomberg.com/news/2013-07-05/nuclear-cuts-vindicate-merkel-as-rwe-profit-dips-energy-markets.html
LINKKI (engl.) - RENEWECONOMY:
http://reneweconomy.com.au/2013/germany-100-renewable-energy-and-beyond-78310
Ja Kalifornia suuntaa rajusti uusiutuviin, aurinko päällimmäisenä. Tavoitteet ovat hyvien tulosten myötä nousseet entisestään. "Think Big - Sun Is Big!" Tämä voisi olla heidän sloganinsa.
He asettivat uusiutuvan energian osuudelle kunnianhimoiset tavoitteet, joita monet arvostelivat mahdottomiksi 33% - 40% - 45% vuosille 2020 - 2025 - 2030, mutta nyt näyttää siltä,että tavoitteet todella ovat saavutettavissa, mikä on lisännyt päättäjien intoa satsata puhtaaseen energiantuotantoon. Energian varastointiin uskotaan löytyvän markkinavetoisesti toimivat ratkaisut viidessätoista vuodessa. San Onofren ydinvoimalan sulkeminen nyt ja Pirun kanjonin (Diablo Canyon) reaktorien poistuminen käytöstä 2020 ei menoa haittaa - päin vastoin se lisää jännitettä uusien aurinkopanelien ja tuuliturbiinien käyttöönottoon.
LINKKI (engl.) - RENEWECONOMY:
http://reneweconomy.com.au/2013/california-finds-clean-energys-magic-ingredient-ambition-83435
* * *
Energiabloggeri joutui perheensä ja yli 2000 muun Laukaan Vihtavuoren taajaman asukkaan kanssa eilen 10.7.2013 maistamaan, miltä tuntuu joutua evakuoiduksi kotoaan suurkatastrofin uhatessa. Uutiskuvat ja haastattelut Chernobylin ja Fukushiman ydinonnettomuuksien uhrien evakkotaipaleesta nousivat elävänä mieleen perheemme kerätessä pikaisesti tavaroitaan ja koiran ruokia autoihin mahdollista viikon evakkomatkaa varten evakuointikäskyn tultua viranomisilta. Forcitin räjähdysainetehtaan räjähdejätekontti savusi uhaten räjäyttää pahimmassa tapauksessa satoja tonneja räjähteitä ja rikkoa happosäiliöitä, joista voi kaiken kukkuraksi seurata vaarallinen saastepilvi alueelle.
LINKKI - YLE:
http://yle.fi/uutiset/yle_uutiset_seuraa_laukaan_vihtavuoren_rajahdysvaara_hetki_hetkelta/6726455
Evakuointimääräys koski kokoVihtavuoren taajamaa ja ihmisiä kuljetettiin busseilla turvaan, kuten Chernobylissä. Me lähdimme omatoimiseen evakkoon kuten useimmat muutkin vihtavuorelaiset ja Fukushiman asukkaat. Tienristeyksissä valvoivat poliisin pysäytyspartiot liikennevirtaa: vain taajamasta poispäin suuntautuva liikenne oli sallittu, toiseen suuntaan ajavat käännytettiin armotta.
Tilanne ratkesi rauhanomaisesti ja Suomen sotien jälkeen ehkä suurin yksittäinen evakuointi sujui pääosin mallikkaasti ja rauhallisesti. Vain tiedotus ontui: yleinen hälytysmerkki ei soinut, kuulutuksia ei annettu kovaäänisautoilla ja TV:n vaaratilannevaroitus ei juuri asian etenemisestä informoinut. Pääosin ihmiset saivat tiedon kännyköiden ja sosiaalisen median kautta. Meille tiedon soitti vävypoika Raumalta yhdeksän kieppeillä.
Kun räjähdejätekontti oli saatu jäähdytettyä ja siirrettyä pois muiden räjähteiden läheltä, me saimme kiitollisina palata läpi aavemaisen hiljaisen Vihtavuoren taajaman ja sotilaspoliisiautojen, pelastusviranomaisten ja poliisin johtokeskukseksi miehittämän koulukeskuksen, omaan ehjään kotiimme. Jos kyseessä olisi ollut vaikkapa Olkiluodon, Loviisan, Forsmarkin tai Sosnovyi Borin ydinvoimala, odottelisimme parhaillaan jonkun koulun sisätiloissa suljettujen ikkunoiden takana hikoillen meille osoitettua uutta evakuointialuetta ja kuljetusta sinne.
Kuvat: Jukka Seppälä / Creator's Fingerprints
Chernobylin ja Fukushiman sadoillatuhansilla evakoilla ei ole turvallista paluuta kotiin. He menettivät kaiken, kaikki unohtivat heidät.
Meillä on vielä aikaa miettiä presidentti Niinistön viestiä, aloittaa vuoropuhelu ja oppia.
JPS