Japanilaiset yhtiöt ovat paljastaneet suunnitelmansa rakentaa suuria aurinkovoimaloita Fukushiman ydinturman saastuttamille aluille, kun uusi laki syöttötariffeista astuu voimaan kesän aikana. Ainakin kolme yhtiötä on jo kertonut suunnitelmistaan. Suunta on nyt oikea, kun vauhti saataisiin riittäväksi!
Linkki (engl.) - JAPANTIMES:
http://www.japantimes.co.jp/rss/nn20120608c2.html
Uusi tutkimus kertoo Oin ydinreaktorien sijaitsevan aktiivisen siirroslinjan päällä. Mikäli alueen kolme siirroslinjaa nytkähtävät seuraavassa suuressa maanjäristyksessä yhtä aikaa, seurauksena voi olla Oin reaktorien vaurioituminen ja Fukushimaan verrattava ydintuho. Monet asiantuntijat ja kansalaisjärjestöt ovatkin ilmaisseet voimakkaan vastalauseensa Oin reaktorien uudelleenkäynnistystä vastaan. Japanin nykyinen pääministeri Noda ajaa Oin ja muidenkin ydinreaktorien pikaista uudelleenkäynnistystä vaikka 70 prosenttia kansasta vastustaa sitä. Pitääkö Japania kohdata vielä perusteellisempi ydintuho, ennenkuin ydinteollisuus ja jotkin johtavista poliitikoista uskovat että atomi-era on ohi. Edes kymmenen miljoonan ihmisen allekirjoittama vetoomus ydinvoimasta luopumiseksi ei näy kovanaamaisimpiin poliitikkoihin vaikuttavan. Mutta ehkä seuraavat vaalit....
Linkki (engl.) - EX-SKF:
http://ex-skf.blogspot.fi/2012/06/governor-of-niigata-blasts-noda-over.html
Linkki (engl.) - ENFORMABLE : http://enformable.com/2012/06/nearly-10-million-signatures-collected-for-abolition-of-nuclear-energy/
Vaikuttava Fukushiman naisten vetoomus Pääministeri Nodalle Oin reaktorien uudelleenkäynnistyksestä luopumiseksi:
Englanniksi tekstitetty (EX-SKF) YOUTUBE-video:
http://www.youtube.com/watch?v=zYQNd2ybiDg&feature=player_embedded
Juuri tulleen uutisen mukaan Osaka Bay on alkanut muuttua kellertäväksi. Asukkaat pelkäävät sen enteilevän uutta suurta maanjäristystä. Vuoden 1995 Suurta Hansinin maanjäristystä edelsi samantyyppinen veden värin muutos. Voit tarkastella kuvia ja englanninkielistä uutista täältä:
Linkki - FUKUSHIMA DIARY:
http://fukushima-diary.com/2012/06/osaka-bay-looking-yellow/#.T9h2jArevws.facebook
JPS
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti