Tietoja minusta

Oma kuva
Teacher, activist, interested in energy technology, climate change, environmental issues and global security.

torstai 17. toukokuuta 2012

Diabetes löytyi kuudelta kymmenestä lapsesta Fukushiman Hot Spot -alueelta - onko syynä säteilyaltistus?

YKSITYISSAIRAALAN LÄÄKÄRI KERTOI JAPANILAISMEDIAN HAASTATTELUSSA 60 % TUTKITUISTA FUKUSHIMAN SAASTUNEEN ALUEEN LAPSISTA SAIRASTUNEEN DIABETEKSEEN - SYYKSI HÄN EPÄILI STRESSIÄ JA LIIKUNNAN PUUTETTA. TILANTEEN KORJAAMISEKSI HÄN EHDOTTI PSYYKEN LÄÄKKEIDEN SYÖTTÄMISTÄ LAPSILLE!

Suomessa on jo pitkään huolestuttu lasten lisääntyneestä sairastumisesta 1-tyypin diabetekseen. Myös muissa kehittyneissä maissa lisääntyneen ilmiön syyksi on arveltu vääränlaista ravintoa, liikunnan puutetta ja infektioita. Kokonaan keskustelun ulkopuolelle ovat jääneet tutkimukset, joissa on osoitettu lasten diabeteksen moninkertaistuneen Chernobylin ydinonnettomuuden laskeuma-alueilla verrattuna viereisiin alueisiin, joihin laskeuma ei osunut. Suomi sai huomattavan laskeuman silloisen Neuvostoliiton onnettomuusreaktorin radionuklideista: Strontium 90 ja sen tytärisotoopit aiheuttavat todistetusti diabetesta. Myös Cesiumin radioisotooppien on todettu aiheuttavan sisäelinvaurioita. Jotkin ydinonnettomuuksissa vapautuvat isotoopit taas aiheuttavat immuunijärjestelmän lamautumisen, jolloin virukset ja bakteerit pääsevät vaurioittamaan elimistöä. Myös ionisoivan säteilyn vaikutuksesta syntyvät vapaat happiradikaalit vaurioittavat kudoksia aiheuttaen suuren osan säteilysairauden oireista. Kaikki nämä yhdessä saattavat aiheuttaa näin räjähdysmäisen diabeteksen esiintymisen kasvun säteilyn saastuttamilla alueilla. Selitykset stressin ja liikunnan puutteen olemisesta keskeisinä tekijöinä diabeteksen puhkeamisessa vaikuttavat kyllä kaukaa haetuilta: miksi muissa maailman kriisipesäkkeissä, sotaa käyvissä maissa, luonnonkatastrofien keskellä ei esiinny tällaisia diabeteshuippuja vaikka lapset joutuvat olemaan usein kuukausikaupalla sisätiloissa stressaantuneina (esim kaupunkisodissa tarkka-ampujien pelosta, vrt entinen Jugoslavia) . En ole ainakaan kuullut vastaavista epidemioista muualla.

Yhdysvalloissa koolla oleva japanilaistiedemiesten ja lääkärien ryhmä ennusti Chernobylin kokemusten nojalla lasten diabeteksen lisääntyvän säteilyaltistuksen vuoksi. Juuri näin näyttää nyt käyneen.

Lähteistä ei ilmene tutkimusryhmän koko tai esivalintakriteerit ym, mutta jos epidemia todella koskee laajempaa kohderyhmää on kyseessä hyvin vakava ilmiö - varsinkin jos sen aiheuttajana on ydinvoimalaonnnettomuudessa vapautunut radioaktiivinen saaste!

Jäämme huolestuneina seuraamaan lisäraportteja Japanin lasten terveydestä.

Linkki: (engl.) - Enenews:

http://enenews.com/tokyo-newspaper-60-of-fukushima-children-tested-have-diabetes-head-of-tokyo-area-medical-clinic-we-are-expecting-diabetes-in-children-because-of-fukushima-radiation-video

Linkki: (engl.) - Fukushima Diary:

http://fukushima-diary.com/2012/05/6-in-10-children-under-12-have-diabetes-in-fukushima/

JPS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti