Tietoja minusta

Oma kuva
Teacher, activist, interested in energy technology, climate change, environmental issues and global security.

perjantai 27. tammikuuta 2012

SUOMALAISILLE ELÄINYSTÄVILLE MIETTIMISTÄ

Oheisen linkin perästä löytyvä CBS:n tuore video Japanin ydinevakuointialueen eläinten kohtalosta asettaa useita kysymysmerkkejä siitä arvomaailmasta, jonka hyväksymme ydinteollisuuden pillien mukaan tanssiessamme. Tuhannet kuolemaan, usein kytkettyinä, jätetyt eläimet tuovat mieleen katstrofin alkuvaiheet. Silloin Japanin hallitus tiesi, että ydinonnettomuus voi laajeta koko kansakuntaa ja maailmaakin koskevaksi katastrofiksi, joka pahimmillaan voi muuttaa kymmeniksi tai sadoiksi vuosiksi asumiskelvottomaksi Tokion, Jokohaman ja lähes puolet Japanin alueesta sekä saastuttaa pahasti laajoja alueita eri puolilla maailmaa. Tämän 250 km säteellä evakuointiin kehoittavan Japanin ydinturvallisuustutkijoiden salaisen raportin tullessa silloisen pääministerin Naoto Kanin käsiin, hän ymmärsi miten kohtalokas virhe ydinvoiman käyttöönotto oli Japanille ollut. Raportti kuitenkin salattiin kun pelättiin paniikkia Suur-Tokion alueella. Samalla salattiin onnettomuuden todellinen vakavuus ja evakuointitoimia jarruteltiin. Aikaa karjan ja eläintenkin evakuoimiseen olisi ollut yllin kyllin, ja mahdollinen vapaaehtoisten eläinsuojelijoiden saaman säteilyn pelko tuntuu jotenkin omituiselta, kun muistetaan, että heti onnettomuuden alkuvaiheessa joidenkin kylien asukkailta oli salattu tieto säteilypilven liikkeistä ja he väistivät siksi "suojaan" korkeimman säteilyn alueille. Yhdysvaltain armeijalle japanilaisen, satoja miljoonia dollareita maksaneen SPEEDI -säteilynseurantatietokonejärjestelmän raportit kyllä toimitettiin, mutta ei omille kansalaisille. Kaikenkaikkiaan Japanin nykyisenkin hallituksen politiikka on mieluummin säteilyttää ihmismassoja kuin toimia laajojen, pitkäaikaisten kansainvälisten tutkimusten viitoittamalla tavalla: evakuoida haitta-alueella olevat ja välttää kumuloituvien säteilyannosten mukanaan tuoma satojentuhansien ihmisten sairastuminen säteilyperäisiin sairauksiin.

Näyttää siltä, että julkisivupolitiikka: "Meillä on kaikki hallinnassa - onnettomuus on ohi!" on Japanin hallitukselle kaikki kaikessa ja sivuseikaksi jää ihmisten terveys ja mielenterveys. Epävarmuus on huono rakennusalusta tulevaisuudelle - yhtä huono kuin se säteilevä betoni, jota sadoille asuntorakennustyömaille on viime kevään jälkeen kuljetettu, koska hallituksen mielestä mitään ongelmaa ei ollut ja testejä ei kannattanut tehdä. Yhteistä Japanille ja kaikille ydinteollisuusmaille näyttää olevankin juuri tuo ongelmien kieltäminen. Ajatellaan, että ongelmat häviävät itsestään, kun niistä ei puhuta. Valitettavasti ydinteollisuuden ongelmien puoliintumisaikakin on usein satojatuhansia vuosia, joten odottelemalla niistä ei eroon pääse. Sensijaan ahneuden ja omanvoitontavoittelun pikavoittona tuleva inhimillinen ja myös "eläimellinen" kärsimys lisii!

Linkki -  ENENEWS/CBS-video (engl.): http://enenews.com/cnn-outrage-as-animal-carcasses-litter-region-around-fukushima-its-shameful-says-kennel-worker-video

Linkit - FD-radioaktiivinen sora ja betoni uusissa rakennuksissa - ENENEWS:
http://enenews.com/40-microsvh-detected-from-radioactive-gravel-site-used-by-schools-homes-measured-one-meter-above-source 


Pahin vaihtoehto -skenaario - tämä asiantuntija-arvio oli Japanin hallituksella FD-kriisin alkuvaiheessa tiedossaan. Japani ja naapurimaat olisivat voineet saastua todella lamauttavasti vuosikymmeniksi, tuhansia ihmisiä kuolla ja vammautua akuutin säteilysairauden vuoksi ja maan talous romahtaa, jos pahin vaihtoehto olisi toteutunut: vetyräjähdysten ja käytetyn polttoaineen säiliöiden vuotamisen ja kuivumisen vuoksi koko ydinvoimala olisi pitänyt evakuoida ja kaikki reaktorit ja ydinpolttoainesäiliöt olisivat sulaneet, palaneet ja levittäneet maailmanhistorian suurimman ydinlaskeuman Japanin ja ympärysvaltioiden alueelle. Linkki (engl.) - SMH:



Japanin FD-onnettomuuden kuumimpien  vaiheiden pääministeri Naoto Kan - jonka omaehtoiselle, rohkealle kriittiselle ajattelulle nostan korkealle hattua - on suuntautunut selkeästi irti ydinvoimasta. Hän keskittyy nykyisin ajamaan vaihtoehtoisia energialähteitä ja ydinenergiasta irti pyrkivää maailmaa. Seuraavassa englanninkielisessa lehtiartikkelissa Naoto Kanin näkemyksiä - Wall Street Journal:



Japanin mafian - Yakuzan - suhteesta ydinteollisuuteen on puhuttu paljon ja se on todistettavasti

(linkki - engl. ENFORMABLE:)

Linkki - (engl./jap.) ENENEWS-Fukushima Diary:


yksi ydinvoiman promoottoreista ja voimatekijöistä.

Seuraava englanninkielinen artikkeli näyttää, kuinka homma toimii paikallistasolla. Kun sisäisen säteilyannoksen riskeistä laskeuma-alueella asuville luennoimaan tuleva professori joutuu perumaan luentonsa murhauhkauksen vuoksi, joka varmuuden vuoksi on faksattu kaikille kyseisen kaupungin virkamiehille. Ja kun kyseinen uhkaaja on salaperäinen "toimittajayhdistys", joka 1950-luvun lopulta on vuokrannut kaupungilta toimitilat niin, että vuokra on maksettu kaupungin kassasta, ja kun kaikki paikalliset tietävät, että yhdistys on itse asiassa yksi henkilö, ei Yakuzaa juuri voi sulkea pois kuvioista. Kaupungin viranomaiset peruivat kyseisen ydinvoimakriittisen professorin esitelmän, koska hänelle voisi muuten tapahtua SELITTÄMÄTÖN ONNETTOMUUS.


Ei muuta kuin Ydin-Loviisatonta, -Olkiluodotonta ja -Hanhikivetöntä loppuvuotta!

JPS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti