Tietoja minusta

Oma kuva
Teacher, activist, interested in energy technology, climate change, environmental issues and global security.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Fukushimassa mietitään onko polttoaine karannut suojarakennuksen ulkopuolelle vai ei

Hei pitkästä aikaa!

On vähän takkuillut tähän suomenkieliseen blogiini kirjoittaminen. Olen tapellut englantilaisen blogini julkaisubugien kanssa: rivejä ja sisältöjä häviää aina julkaistessa. Kopioi - liitä toiminnalla olen saanut pelastettua ja lopulta julkaistua kirjoittamani. Toivottavasti tämä suomenkielinen versio toimii paremmin!


  


Useat uutistoimistot ja tiedemiehet arvailevat onko ydinpolttoaine pysynyt Fukushima Daichi reaktorin 1 (tai reaktorin 2  ja 3)  betonirakennuksen sisällä vai sulanut sen ulkopuolelle. TEPCO on tehnyt joitakin tietokonelaskelmamalleja, jotka osoittavat, että polttoainemassa reaktorissa 1 (laavamaista, sisälämpötila tuhansia asteita ) on pysynyt betonirakennuksen sisällä . Polttoainelaava voi olla pysähtynyt vain noin 50 cm ennen kuin se olisi sulattanut tiensä suojarakennuksen viimeisen teräskuoren läpi sulatettuaan itsensä ensin paksun teräksisen paineastian  ja sen jälkeen noin 1,5 m betonirakenteiden lävitse.

Tämä linkki on japanilainen - TEPCO n tuore raportti Fukushima reaktorinsulamisonnettomuudesta. Sivuilla 1-45 - 47 löydät joitakin kaavioita englanninkielisin selityksin, enimmäkseen joudut käyttämään kopioi-liitä ja Google-Kääntäjää ellet osaa japania.

http://www.tepco.co.jp/nu/fukushima-np/images/handouts_111130_09-j.pdf

Sulaneen polttoaineen vaurioittama reaktorin paineastia voi olla kallistunut - Yomiuri-Enenews:
http://enenews.com/new-dec-1-yomiuri-govt-study-reactor-pressure-vessel-may-be-tilted-after-corium-melted-up-to-200-cm-into-concrete-floor-steel-shroud-may-also-be-damaged

Mutta monet tutkijat huomauttavat, että kukaan ei tiedä, missä polttoaine on nyt.  On mahdollista, että se on jo nyt kallioperässä 8 -12 m voimalaitoksen alla. Ja se olisi huono asia: se saastuttaisi pohjaveden tai aiheuttaisi ydin-vulkaanisen höyryräjähdyksen.


TEPCO raportti jättää avoimia kysymyksiä - Yomiuri:
http://www.yomiuri.co.jp/dy/national/T111203003352.htm


Ydinpolttoaineen tila yhä epäselvä - Yomiuri:

http://www.yomiuri.co.jp/dy/national/T111118006066.htm


Vakavampi reaktorisydämen sulaminen - kukaan ei tiedä, missä polttoaine on - AP:
http://www.wdtn.com/dpps/living_green/world_green/study-shows-deeper-meltdown-at-japan-nuke-reactor-wd11-jgr_4002530

Tepco ei täysin sulje pois mahdollisuutta, että polttoaine olisi sulanut ulos suojarakennuksesta - Enenews:

http://enenews.com/just-in-nhk-over-half-of-fuel-has-melted-out-of-containment-vessel-says-tepcos-assumed-worst-scenario-video 



Hallitus ja virkamiehet yrittävät salata tietoja:

Japanin hallituksen alainen virasto yritti tilata väärin näyttäviä Geiger -laskureita laitevalmistajalta - Fukushima Diary:


 http://fukushima-diary.com/2011/11/ministry-of-education-order-false-dose-meters/

Japanilaiset tiedemiehet kieltäytyvät lopettamasta säteilytilanne -analyysejä (artikkelin lopussa maininta asiasta) ​​- Asahi:


 http://ajw.asahi.com/article/0311disaster/fukushima/AJ201112020003

Hyviä uutisia:

YK haluaa päästä eroon ydinaseista NHK:
http://www3.nhk.or.jp/daily/english/20111203_17.html

80% Japanin reaktoreista suljettu - NHK:
http://www3.nhk.or.jp/daily/english/20111125_09.html

TEPCO keskeyttää  ydinreaktoreiden rakentamisen - Yomiuri:
http://www.yomiuri.co.jp/dy/national/T111201005563.htm

TEPCO epäsuorasti myöntää, että he eivät tarvitse ydinreaktoreita - Fukushima - Diary:

 http://fukushima-diary.com/2011/11/tepco-officially-admitted-they-dont-need-nuclear-power/

Japanin uusi energiapolitiikka - säästäminen - Yomiuri:
http://www.yomiuri.co.jp/dy/business/T111124006223.htm

Japani luopuu nopeista hyötöreaktoreista? - NHK:
http://www3.nhk.or.jp/daily/english/20111120_13.html

Siinä oli muutamia viime viikon uutisaiheita.


Kaikista näistä radioaktiivisista uutisista huolimatta  - yritä rentoutua ja nauttia joulunajasta:)
JS


Viime viikkojen aikana englanninkielisessä blogissani olleita linkkejä ja aihepiirejä selityksineen:

Japanin tilanne ei ole muuttunut juuri paremmaksi

Hei taas!

Muutama viikko kului ilman uutisia, (olin melko paljon matkoilla tuona aikana) mutta nyt olen yrittänyt saada asioita tapahtumaan sujuvammin ja pitämään parempaa huolta tästä blogista!  (Olen edelleen lukenut uutiset päivittäin ja löytänyt  seuraavat linkit.) 


Tilanne Fukushima Daichi 1-laitoksella Japanissa ei ole kehittynyt juuri parempaan suuntaan, sikäli kuin japanilaisten ja kansainvälisten uutistoimistojen uutisiin on uskomista.  Ainoa asia, joka voidaan nähdä myönteisenä kehityksenä on tasaisesti pikkuhiljaa vähentynyt paineastioiden lämpötila ja säteily, jotka voidaan tarkastaa tästä linkistä päivittäin (atmc.jp):

 http://atmc.jp/plant/rad/?n=1 http://atmc.jp/plant/rad/?n=1

Ehkä on syytä mainita, että kriittisyys, jota pelättiin esiintyvän FD -reaktoreissa ei näyttäisi olleen vaarallista, rajua, räjähtävää kriittisyyttä, vaan ilmeisesti ydinpolttoaineen sisältämien radionuklidien hajoamiseen liittyvää hidasta, pienmuotoista ydinfissio- prosessia(, jonka tuloksena syntyneet isotoopit tosin varoittavat myös uraanin tai plutoniumin vakavammasta, laajamittaisesta kriittisyydestä).


Jotkut tutkijat ovat olleet huolissaan mahdollisuudesta uudesta, pienimuotoisesta  ydinräjähdyksestä Fukushiman voimalassa
 Der Bild (saksaksi):


 http://www.bild.de/news/ausland/fukushima/fukushima-wie-mini-atombombe-20843412.bild.html

Samaan aikaan säteilylaskeumakartat on päivitetty ja Japanilaiset ovat vähä vähältä alkaneet ymmärtää kuinka suuri alue on cesiumin ja muiden radionuklidien saastuttamaa:


Enenews:

http://enenews.com/asahi-govt-survey-shows-fukushima-fallout-has-spread-throughout-japan-now-confirmed-at-okinawa-1700-km-away


NHK:


http://www3.nhk.or.jp/daily/english/20111125_25.html



NHK:


 http://www3.nhk.or.jp/daily/english/20111120_13.html

Fukushima-Diary:


 http://fukushima-diary.com/2011/11/tepco-officially-admitted-they-dont-need-nuclear-power/


NHK:
Japani ja vihreä energia:


 http://www3.nhk.or.jp/daily/english/20111127_10.html


Jotkut (useimmat / kaikki) Tepcon työntekijät ja esimiehet ovat tehneet kaikkensa voidakseen estää maailmanlaajuisen ydinkatastrofin vaarantaen oman terveytensä ja elämänsä. Meidän pitäisi olla kiitollisia heidän uhrauksestaan!


NHK:

 
http://www3.nhk.or.jp/daily/english/20111127_10.html

Meidän pitää odottaa, miten tilanne kehittyy. Toivotaan parasta! On vielä paljon epävarmuustekijöitä:


Yomiuri: ydinpolttoaineen tila tuntematon:
http://www.yomiuri.co.jp/dy/national/T111118006292.htm

Reaktori 2:ssa pahat vauriot - Enenews:


http://english.kyodonews.jp/news/2011/11/127237.html

NHK:

http://www3.nhk.or.jp/daily/english/20111125_25.html


EX-SK: 
http://ex-skf.blogspot.com/2011/11/radioactive-ocean-nhk-survey-shows-174.html

Säteilyä on havaittu myös japanilaisessa riisissä: NHK:
http://www3.nhk.or.jp/daily/english/20111117_04.html

Yomiuri:
http://www.yomiuri.co.jp/dy/national/T111126003210.htm

Hyvä uutinen on se, että Japanin hallitus ja teollisuus ovat hitaasti kääntymässä pois ajatuksesta, että ydinvoima on välttämätöntä: 



NHK:
http://www3.nhk.or.jp/daily/english/20111120_13.html


Fukushima-Diary:

http://fukushima-diary.com/2011/11/tepco-officially-admitted-they-dont-need-nuclear-power/

Nämä olivat vain pieni esimerkki keskusteluista ja artikkeleista, jotka ovat olleet  luettavissa verkossa kolmena viime viikkona. Kaivan edelleen lisää uutisia ja seuraan tilannetta maailmanlaajuisesti.

Toivon alkavan joulunajan tarjoavan mielenrauhaa meille kaikille - huolimatta kaikista näistä ikävistä uutisista.
:)
JS
Kyodonews:

http://english.kyodonews.jp/news/2011/11/127237.html 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti