Tietoja minusta

Oma kuva
Teacher, activist, interested in energy technology, climate change, environmental issues and global security.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Japani luopumassa kokonaan ydinvoimasta 2030-luvulle mennessä

Tokiolaisetkin ovat oppineet säästämään sähköä - pilvenpiirtäjiä ei enää turhaan valaista öisin - sähkönkulutus laskikin Japanissa edelleen useita prosentteja vielä kesän 2012 lopussa (kuva: JPS/Creator's Fingerprints)



Japanin hallitus on lehtitietojen mukaan tekemässä tulevana viikonloppuna päätöstä, jolla Japani luopuu ydinvoimasta kokonaan viimeistään  2030-luvulla. Päätös toteutetaan lakkauttamalla kaikki uudet ydinvoimalahankkeet ja pitämällä kiinni 40 vuoden reaktorien maksimi-iästä. Nykyisinkin suuri osa Japanin reaktoreista on yli  kolmekymmenvuotiaita, joten ne joutuvat eläkkeelle jo lähivuosina.

Energiantarpeensa Japani pyrkii kattamaan pääosin uusiutuvalla energialla, maakaasulla ja energiansäästöllä, mm. kehittämällä älykkäitä sähköverkkoja kulutushuippujen tasaamiseksi.

Ennen vuoden 2011 Fukushiman onnettomuutta Japani tuotti sähköstään noin kolmanneksen ydinvoimalla. Maan 54 ydinreaktorista neljä tuhoutui onnettomuudessa ja Japani on tullut toimeen lähes täysin ilman ydinvoimaa jo puolitoista vuotta. Tällä hetkellä toiminnassa on vain kaksi Ohin reaktoria, tosin niitäkin on vaadittu suljettaviksi voimaloiden alla kulkevien maanjäristyssiirroslinjojen vuoksi. Japani on välttynyt sähköpulalta ja -katkoilta hallituksen ja ydinteollisuuden pelottelusta huolimatta. Ohin reaktoreja pyörittävä voimayhtiö joutui mm. sulkemaan useita geotermisiä voimaloita ylikapasiteetin vuoksi käynnistäessään kaksi ydinreaktoria.

Linkki (engl.) - ECONOMICTIMES:

http://economictimes.indiatimes.com/articleshow/16362582.cms?prtpage=1

Linkki (engl.) - ENFORMABLE:

http://enformable.com/2012/09/japans-new-energy-policy-does-not-rely-on-nuclear-power/


JPS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti